Olen useampaan otteeseen kirjoittanut vannovani viherkasvien nimeen. Viime kesänä / alkusyksystä päätin hamstrata kappaleittain vihreyttä lisää tänne yksiööni, tarkoitus oli täyttää kaikki 30 neliötä kasveilla. Otin kasvit oikeastaan tietynlaisena haasteena: “onnistunkohan elättämään tätä yksilöä viikkoa pidempään”. Onneksi en mennyt ihan pähkinöiksi kasvien ostelun kanssa, sillä nyt harmittaisi aikalailla enemmän. En nimittäin osannut arvata ollenkaan, mikä työmaa on elättää kaikki Lyyrat, Jukat ja Vehkat Suomen pimeimpinä talvikuukausina. Huoh.
Ensimmäiset kuukaudet sujuivat aivan mainiosti. Kastelin, hoivasin ja paijasin kasvejani tasaisin väliajoin. Joskus saattoi jäädä viikko välistä, mutta seuraavalla viikolla lorautin aimon annoksen vettä kasvipoloiselle. Osalle riitti vähempi huolenpito mutta sehän vain passasi meikäläiselle. Oikeastaan kasvit elivät kultakauttaan meitsin mansionissa.
Sitten tuli pimeys. Valo alkoi vähetä päivä päivältä, kämppäni muuttui murhenäytelmäksi. Ensin löytyi yksi lyyraviikunan lehti. Kohta jo toinen. Lehtiä alkoi tippua tappavan tasaisesti. Jos aiemmin olin noudattanut “kastele kasvia silloin kun se muistuu mieleen” -taktiikkaa, niin nyt läträsin vettä ihan huolella. VIRHE! Viikko tehokastelun jälkeen monta kymppiä maksanut lyyraviikuna oli pudottanut kaikki lehtensä yhdestä sen kolmesta varrestaan. Siitähän se alamäki sitten alkoi.
Aloin etukäteishuolehtimaan myös toisesta lyyraviikunastani, joka sillä hetkellä näytti voivan vielä hyvin. Se kun oli valtavan hieno ja iso ja tuuhea ja täydellinen kasvi, enkä missään nimessä halunnut menettää myös toista! Epäonnistuin. Suurin moka oli eräs varsin kostea suihkuretki, jonka tarjosin kasveilleni yhtenä iltana – meni muutama päivä ja molemmat alkoivat näyttää todella huonovointisilta. Jokainen lehti alkoi ruskistumaan kärjestä, enkä ymmärtänyt yhtään mistä kiikasti. Ensin oli pelistä pois pienempi yksilö, pian myös iso. Tai no kaksi lehteä on kiikkunut tähän päivään asti latvassa, mutta tänään aamulla vastassa oli enää pelkkä risu. Tekisi mieli olla mainitsematta, mutta mainitsenpa silti, että näiden lyyraviikunoiden lisäksi olen tappanut yhden kilpipiilean, aloe veran sekä palmuvehkan. Lisäksi meitsin rahapuu pudottaa lehtiään pelottavan nopealla tahdilla juuri tällä hetkellä (help me).
Vaan en aio luovuttaa! Menin ja ostin uuden silmäterän – kumiviikunan. Kysyin myyjältä hieman kierrellen ja kaarrellen, mitä ruskeat lehden kärjet kertovat kasvista. Lyhyt ja ytimekäs vastaus kuului näin: liikaa vettä. Homehtuivat siis mokomat lyyraviikunat. Tätä uusinta tulokasta en ajatellut homehduttaa, vaan nyt oikeasti opettelen pitämään siitä huolta enkä aliarvioi valon määrää. Ja ehkä nyt kun valon määrä koko ajan vain lisääntyy, saan pidettyä tuon kasvin hengissä ainakin seuraavaan talveen. Lupaan infota, jos traaginen kohtalo korjaakin kumiviikunan aiemmin kuin ajattelin.
Ai että, minullakin on muutama kasvi ehtinyt tässä talvikuukausina kupsahtaa. Olen kaiketi myös kastellut liikaa, sillä valon määrän vähetessä ilmeisesti pitäisi myös vettä antaa säästeliäämmin. Mutta se on niin vaikeaa osata arvioida, että milloin on kastellut liikaa ja milloin taas liian vähän. Kuiva talvinen huoneilma ja valon puute ovat myös noille eksoottisemmille kavereille välillä todellinen rasite. Suosittelen lämpimästi hankkimaan kasteluvahdin/kastelupallon, jonka kautta kasvi voi itse ottaa tarvitsemansa nesteytyksen ja on helppo sitten nähdä pallon tyhjetessä, että milloin on tarpeen täyttää taas vedellä.
Meikäläisellä parhaiten ovat menestyneet kastelupallojen kanssa juuri lyyraviikuna, kumiviikuna, varjoviikuna sekä banaanipuu, joka on suorastaan talvikuukausina herännyt oikeaan kukoistukseen ja puskee uutta lehteä vallitsevasta pimeydestä huolimatta. Ilman kastelupalloakin puolestaan on pärjäillyt hienosti kumisutipuu, jota olen kastellut melkoisen kitsaasti. Näitä kavereita uskallan siis suositella taitamattomammallekin kotipuutarhurille noien kastelupallojen ohella. 🙂
Tuo kastelun arviointi on kyllä ihan oma lajinsa. Näidenkin lyyraviikunoiden kohdalla meni just niin, että pelkäsin kastelevani liian vähän ja osottautuikin, että kastelen liikaa ja siksi ne kuolla kupsahtivat. Mä tarviin näköjään ehdottomasti tuollaisen pallon, jonka kautta se kasvi voi itse säädellä vedensaantiaan. Kiitos tästä vinkistä Jenni! <3
ARTTUUUUUU mä nauroin koko tekstin ajan ihan vedet silmissä koska mun pylvästyräkki on alkanut pudottamaan nyt varsiaan yks per päivä :”””D ainoat kasvit, jotka on mulla ikinä kestänyt yli 1 vuotta on ikean kaksi halpista ja yksi pikkupalmu, jonka sain blogin lukijalta lahjaksi. oon suhtaunut noihin omiin viherkasveihini todella kestävinä leikkokukkina muahahahah
Se sun tyräkki näytti kyllä todella huonovointiselta 😀 Tsemppii sinne, eiköhän meidänki kasvit ala kohta taas kukoistamaan kun kevät tulee.
Arttu, jos et ole vielä ostanut Green Home Bookia (Susanna Vennon ja Riika Kantinkosken), niin nyt heti se hankkimaan! Siellä ton hyvät hoito-ohjeet melkein kaikkiin noihin sun kuolleisiin kasveihin – jopa siihen multa saatuun kilpipiileaan (RIP).
Kuten Jenni totesi, niin sumuttelu on tosi hyvä apukeino Suomen talvessa. Meillä on laitettu tyyliin koko järjestys uusiksi alkutalvesta, että sain mahdollisimman paljon kasveja lähelle ikkunaa. Ikkunan lähellä taas voi olla se ongelma, että patterit lämmittävät kasvia liikaa ja se kärtsähtää kuoliaaksi (näin melkein kävi mun toiselle kumiviikunalle). Aika monet kasvit pärjäävät hyvin viileässä, mutta eivät pimeässä. Kastelua tarvitsevat talvella tosi niukasti, kyllä melkein kaikista alkaa nähdä kun ovat päässeet liian kuiviksi (esim. kilpipiilea ja kumiviikuna alkavat riiputtaa lehtiään).
Mitään kasveja ei tietenkään kannattaisi jättää muoviruukkuihin vaan istuttaa multaan (tosin tätäkään ei kannata tehdä talvella koska lepokausi) ja ruukun kannattaisi ehdottomasti olla altakasteltava varsinkin erilaisilla viikunoilla, piilealla, peikonlehdellä jne, jotta hukkumiskuolemilta vältyttäisiin. Ja monet kasvit muutenkin kannattaa kastella aluslautasen kautta, jos ei ole noita kastelupalloja. Ja sitten kevät/kesä kannattaa tietenkin lannoittaa, mut talvella ei missään nimessä jne.
Täällä on kohta koko Asennemedia keskustelemassa hortonomiasta 😀
Kiitos vinkistä Ida, täytyy ehkä tosiaan käydä ostamassa toi kirja! 😀 Mä en ajatellut vielä luovuttaa viherpeukaloimisen suhteen. Mulle ihan uutta on tuo aluslautasten kautta kastelu, täytyypäs kokeilla sitä! Ja hyvä että Asenteen porukka jaksaa näin suurella prosentilla tulla jakamaan vinkkejä ja vertaistukea, haha.
Hihii, hienoa kuvausta kasvireppanoista. Toivottavasti uusi jaksaa kukoistaa.
Kiitos! 😀 Sitä mä toivon kovasti myös, haha.
Eikäää! mulla kanssa ruskettuu lyyraviikunan lehdet ja nyt olen tehokastellut sitä kun ajattelin että se raukka kuivuu, mutta ilmeisesti siis päin vastoin ;D Aahgh.. Kiitos kun jaoit omia kokemuksia!
ps. Olipa hauska bongata oma kirjani sinun kuvasta 🙂 <3