Shine bright

shinebright1

Täytyy aloittaa sanomalla, että olin yllättynyt kuinka moni teistä menikään lankaan meitsin aprillipilaan! Onneksi en ole oikeasti niin seonnut, että lähtisin kaivostöihin Sodankylään. Aivan kammottava ajatus! Ilmeisesti te kuitenkin voisitte nähdä mut siellä kuokka kädessä ja kypärä päässä, haha.

Tänään on viimeinen vapaapäivä ennen viimeistä kunnon työputkea, joka sekin on vain viisi päivää. Ens viikolla luvassa on muutama hassu tunti, ja sitten loppuu meikäpojan päiväduuni. Hurjaa! Täytyy nauttia näistä tulevista päivistä, ja etenkin työkavereista joita parempia ei olisi voinut pyytää!

Nyt kuitenkin tämän päiväisiin asukuviin: alkaa olemaan villakangastakilla viimeiset hetket käsillä ennen talvivarastoon menoa. Kun kävimme Vienan kuvaamassa asuja, muuttui sää aina hetkittäin niin lämpimäksi, että iso takin roikale oli aivan liikaa. Kuitenkin, välillä jostain iski oikea puhuri, ja villakangastakki osottautui aivan hyväksi ratkaisuksi. Takin alla päälläni oli reissulta löytämä paita sekä tummanvihreät housut Zarasta. Tykkään tuosta Topmanin paidasta kaikessa yksinkertaisuudessa. Materiaali on kiiltävää kangasta, ja kiiltävyys tuo oman lisänsä kokonaisuuteen.  Suorat housut ja paita housuissa on ollut komboista käytetyin tänä keväänä. Tykkään yksinkertaisesta, mutta tyylikkäästä lookista, jonka tällä kokonaisuudessa saa aikaan.

The video I posted a couple days ago was an April Fool. I told people that I would be moving up north and start working as a miner. Quite many people really thought I was serious. Fortunately it was just a joke. I would die if I needed to move out from Helsinki.

Today is my last day off before the last real week of work. Next week I’m just going to have few hours of work and then my career in that store is over. I think I’ll have to enjoy my last days and all the co-workers who couldn’t be better!

Now to the outfit of the day. These are the last days for my wool coat this spring. When shooting these pictures the weather was so warm at times that you could have survived with a lighter jacket. But then all of the sudden a cold wind blowed from the sea and I was lucky I had that coat. Under that I had a sweater I found from Singapore combined with pants from Zara. I really like that sweater because of it’s shiny material. The combination of straight pants and a simple top has been the most used for me this year. I like the simple but sophisticated look it gives.

shinebright2 shinebright3 shinebright4 shinebright5

Photos by Viena K
Editing by me

Wool Coat: Second Hand
Sweater: Topman
Pants: Zara
Shoes: Pull&Bear

Tänään ajattelin nauttia säästä ulkona. Tarvitsen muutamia juttuja, joten suuntaan ensialkuun kaupoille ja siinä sivussa voisin nauttia kupin kahvia auringossa. Eilen sain vihdoin haettua säkillisen kenkiä veljeltäni, jonne olin ne unohtanut. Säkki sisälsi muunmuassa lenkkarit. Nyt en voi enää pistää laiskuuttani sen piikkiin, ettei juoksukenkiä ole. Ehkäpä suuntaan korkkaamaan keväiset kadut myöhemmin tänään. Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Today I’ll enjoy the weather outside, go shopping and maybe go for a jog for the first time this year. Have a great week everyone!