Kuuluu pieni raksahdus. Herään ja nousen avaamaan verhot. Valoa tulvii sisään huoneeseeni valtavista koko seinän kiertävistä ikkunoista. Oven eteen on tipahtanut kuivahtanut palmunoksa. Ennen kuin huomaankaan, on tuo oksa siivottu pois ja ”moonin” vaihdettu thaimaalaisen työntekijän kanssa. Istahdan uima-altaan reunalle sulkien silmät vielä hetkeksi. Jetlag taitaa painaa päällä. Suomessa kello näyttää neljää. Ei ihme, että haukotuttaakin. Karistelen unihiekat pois silmistä ja suu vääntäytyy väkisin tyytyväiseen hymyyn. Edessä avautuu tummansinisin mosaiikein vuorattu uima-allas, jonka takaa kohoaa täydellisiä postikorttipalmuja. Joku on lähtenyt aamulenkille ja sipsuttaa valkoisella hiekalla palmujen katveessa turkoosin meren säestäessä täydellistä näkymää. Näkymää, jota voisin kuvailla myös sanoin sieluni maisema. Kyllä. Olen aivan äärettömän onnellinen. Suuntaan syömään tuoreita hedelmiä.

Jotenkin kaikki tapahtui niin yhtäkkiä. Edellisenä hetkenä olin nokka tukossa istumassa epätoivoisena pienen yksiöni lattialla valtava matkalaukku levällään. Ahdisti lähteä pitkälle lennolle flunssaisena. Onneksi kerkesin käydä apteekissa täydentämässä lääkevalikoimaani kaikenmaailman nenäsuihkeilla ja lentokorvatulpilla. Toisena hetkenä tajusin olevani istuskelemassa palmunlehvien katveessa altaan reunalla. Nenä edelleen tukkoisena, mutta synkkyys ja kolea sää tipotiessään, tilalla kosteankuuma ilma. Sielu tainee kyllä olla vielä matkalla, ehkä jossain Intian yläpuolella. Vaikea käsittää tätä kaikkea todeksi. Voi olla, että tarvitsen muutaman puusta alas raksahtavan palmunoksan herättämään meikäläisen tähän hetkeen ja todellisuuteen. Tuntuu aivan liian unenomaiselta katsella sielunmaisemaa suoraan silmieni edessä.

Millainen on sun sielunmaisema?