Ei ilmeisesti ole hetkeä elämässä, kun kaikki olisi täydellisen hyvin. Tai okei, nyt kuulostan todella ankealta negistelijältä, jolle elämä avautuu edessä sysimustana epäonnistumisten ja ongelmien täyttämänä suona, ja haluan heti kumota tämän mielikuvan. Elämässäni suurin osa asioista on todella hyvin. Tarkoitan puhuessani enemmänkin elämän fyysistä puolta, eli esimerkiksi sitä, että jos ei joku flunssa ole päällä, niin vähintäänkin niska on tuhannen juntturassa. Tiedättekö mitä tarkoitan?
Ennen olin kuukausittain ainakin muutaman päivän verran kipeänä. Tähän on pitkälti varmasti vaikuttanut stressi, huono ruokavalio sekä liikunnan puute, sillä nyt kun olen näihin elämässä yllättävän suurta roolia näytteleviin asioihin kiinnittänyt enemmän huomiota, on kroppa voinut paljon paremmin laajempaa kuvaa katsottaessa. Sitä tilannetta en ole kuitenkaan vielä aikuisemmalla iälläni kohdannut, että hyvä olo jatkuisi viikosta toiseen kokonaisvaltaisena tunteena. Olenkin miettinyt, onko se edes mahdollista? Ja jos, niin miten tuohon ultimaattiseen unelmatilanteeseen voi päästä? Olisi ihanaa elää elämää huolettomasti kuten joskus lukioikäisenä. Paitsi ainiin, silloin kärsin reumaperäisistä nivelkivuista. Hups, aika kultaa muistot 😀
Palataan hetkeksi reilun viikon takaiseen: Balin reissulla kaikki meni periaatteessa tosi hyvin ja matka oli pitkästä aikaa vain ja ainoastaan kiva. Tosin ainiin: alkumatkasta kärsin ihme hengitysvaikeuksista, jotka muun muassa pitivät meikäläistä hereillä sekä myös hieman ahdistuneena öisin. Huonosti nukuttujen öiden vastapainoksi nuokuin päivisin. Myöhemmin kävi ilmi, että rintaranka oli jälleen ihan todella jumissa (kuten Seychelleillä), ja kun aloin venyttelemään, katosivat oireetkin aika nopeasti. Uni maistui hyvin. Noh, eipä aikaakaan kun seuraava vaiva jo ilmaantui: ratsastin pohkeet rullalle. Kirjaimellisesti. Nyt tiedän, ettei IKINÄ kannata mennä ratsastamaan shortseissa. Tätä haavaa hoideltiinkin koko loppureissun ajan, eikä esimerkiksi meidän ihaniin uima-altaisiin ollut enää mitään asiaa meikäläisellä. Kun nirhauma vihdoin alkoi parantua, sain omituisen ongelman vatsaan, jonka takia ravattiin lääkärissä niin Balilla, kuin myös heti kotiin palattua Suomen päässä. Että ihanaa, kun en ole ollut flunssassa kuukausiin.
En osaa sanoa, olenko vain ihminen, joka tuntee kaiken voimakkaammin kuin monet muut vai onko oikeasti ongelmien määrä vakio – jos ei ole flunssaa, niin joku muu asia on rempallaan. Sen tiedän, että meikäläisen mieli lähtee helposti laukalle, jos joku vaiva ilmaantuu ja sekös vasta ilakointia aiheuttaakin. Asian eteen olisi varmasti tehtävä paljon töitä henkisellä puolella, sillä uskon, että monet viime vuosien aikana ilmenneistä vaivoistani johtuvat jostain muusta, kuin todellisista fyysisistä ongelmista. Monilla vaivoilla on selkeä yhteys niihin ajanjaksoihin, kun olen ollut stressaantunut tai jotenkin muuten huonossa jamassa elämässä. Kuitenkin tuntuu, että ei ole kuukautta, kun missään ei tuntuisi mitään kolotusta tai vaivaa.
Mutta kuten jo aluksi kirjoitin, on elämässäni asiat oikeasti tosi hyvin, enkä missään nimessä halua antaa valtaa liialle negatiivisuudelle. Siksi pyrin jättämään turhat miettimiset niin vähälle kuin osaan, vaikka se onkin todelta tuntuvan hädän äärellä hieman hankalaa (lue: kun uutisissa osuu silmiin otsikko, jossa lukee sanat kuolema ja kyseisellä hetkellä päällä itselläsi oleva vaiva ja olet vakuuttunut tilanteesi olevan täysin samanlainen)(tämä sitsueissön on saattanut tapahtua hiljattain elämässäni). Pyrin kuitenkin tekemään parhaimpani. Eiköhän tämä tästä!
