Paniikkikohtaus. Ikävä piina, joka alkoi vaivaamaan yks yllättäen ilman mitään merkkejä viime syksynä. Kun ensimmäinen paniikkikohtaus tuli, pyöri mielessä vain yksi ajatus: “Nyt mä varmaan kuolen.” En ollut koskaan aiemmin kokenut vastaavaa.
Kaikki lähti siitä, kun syksyllä super kiireisen startin jälkeen vajosin normaalia syvempään ahdistus-/ masennustilaan monen syyn summana. Työt eivät maistuneet, herääminen oli vaikeaa. Olisin voinut vain olla sängyssä peittoon kääriytyneenä päivästä toiseen. Nyt jälkikäteen mietittynä onneksi oli töitä, jotka pitivät liikkeellä edes sen pakon verran, sillä muuten olisin oikeasti vain lukittautunut kämpälle vellomaan ahdistuksessa. En oikein tajunnut kuinka vähän mielenkiintoa mihinkään oli tai miten huonosti sillä hetkellä voin. Kirjoitin blogiin tuolloin postauksen alakuloisuudesta, mutta ajattelin sen menevän ohi aivan kuten normaalisti jos elämässä on hieman alamäkeä. Pistinkin aluksi kaiken loppuneen kesän piikkiin, kunnes sain ensimmäisen paniikkikohtauksen.
Istuin vanhempieni autossa matkalla näkemään muuta perhettä. Yhtäkkiä turvavyön puristus alkoi ahdistamaan ja tuntui etten saa kunnolla happea. Sydän nosti tahtiaan maksimilukemiin. Pyörrytti. En tajunnut yhtään mistä kaikki johtui tai mikä koko tilanne edes oli. Olin varma, että nyt on jokin pahasti pielessä ja kuolen.
Päästiin perille veljen luokse, mutta olo vain jatkui. Yritin hengitellä ulkona raikasta ilmaa sekä kuunnella muiden rauhoittavia puheita. Mikään ei auttanut. Vasta kun menin makuulle ja hetken aikaa kerkesin pötkötellä veljen kertoessa vastaavanlaista tarinaa omasta nuoruudestaan aloin pikkuhiljaa tokenemaan. Olin aivan hämmentynyt. Sain olon helpottamaan, mutta samalla pohdin mistä ihmeestä kaikki sai alkunsa. Saman päivän iltana, kun olin jo palannut yksin kämpälleni, aloin jälleen tuntemaan puristavaa tunnetta rinnassa. Syke nousi, hengitys tiheni. Paniikkikohtaus numero kaksi otti vallan.
Tuosta päivästä lähtien aloin saamaan kohtauksia tasasin väliajoin, lähinnä tilanteissa joista en päässyt haluamallani hetkellä pois. Päätin hakea nopeasti apua, sillä eläminen alkoi olemaan piinaavaa ja pelkäsin useita tulevia tilanteita sen takia jos paniikki ottaa vallan. Ja kun en ollut ikinä ennen oireillut vastaavalla tavalla, niin halusin saada homman hallintaan mahdollisimman pian. Sain diagnoosin: yleinen paniikkihäiriö sekä keskivaikea masennus. Että sellainen pieni uutinen. Mikään lääkärin sanomisista ei kylläkään yllättänyt, sillä tiesin syvällä sisimmässäni ettei nyt eletä ehkä riemukkainta ajanjaksoa elämässäni vaikken ehkä ollut sitä täysin itselle myöntänytkään. Oikeastaan helpotti kuulla mikä asianlaita oli. Varsinkin diagnoosi inhottaville kohtauksille helpotti vähän omaa oloa.
Päätin ottaa terveydestä huolehtimisen tosissaan ja lähdin juttelemaan asioista ammattiauttajan kanssa. Oma, varsin henkilökohtainen prosessi on siis alkanut mutta tiedän sen olevan pelkästään hyvästä. Muun muassa syyt paniikkikohtausten takana ovat alkaneet hahmottumaan ja jo nyt muutaman kuukauden aikana olen huomannut yleisen vireystilani nousseen huomattavasti. Muutamia kertoja lukuunottamatta kohtaukset ovat pysyneet myös kurissa viimeisen parin kuukauden aikana. Edelleen on tiettyjä hetkiä tai tilanteita, jolloin jännittää mahdollinen paniikkikohtaus, mutta osaan nykyään suhtautua asioihin eri tavalla kuin ensimmäisten kohtausten aikaan, sillä tiedän syyt paniikkikohtauksille. Ja jos käy niin, että sydän alkaa rummuttamaan ja hengitys kiihtyy, on tiettyjä rauhoittumiskeinoja joilla olen (ainakin tähän mennessä) saanut tilanteet kuriin melko nopeasti.
Photos by Viena K – editing by me
KUINKA SELÄTTÄÄ PANIIKKIKOHTAUS?
- Ensimmäinen asia mitä teen, jos huomaan kohtauksen tulevan / ottavan valtaa on puhuminen. Jos olen yksin, soitan puhelun jollekin, joka tietää tilanteestani tai jos olen tuttujen ihmisten seurassa, kerron heille ahdistuksestani. Yleensä lörpöttely niistä näistä helpottaa.
- Jos kohtaus tulee esimerkiksi sporassa, pyrin keskittämään huomioni muualle epämukavasta tilanteesta. Harhautan aivojani kuutelemalla lempimusiikkia tai katsomalla hauskoja videoita Youtubesta. Kun keskityn johonkin oikein tarkasti, en kerkeä miettimään sydämen sykettä tai hengitystä, jolloin olo pikkuhiljaa helpottaa.
- Mikäli musiikista tai videoista huolimatta en pysty rauhoittumaan, teen perus hengitysharjoituksia sekä lasken esimerkiksi 100 alaspäin kolmen numeron välein.
- Yritän kohdata pelottavat tilanteet mieluummin kuin vältellä niitä. Minulle määrättiin sydämen sykettä alentavia lääkkeitä, jotka rentouttavat. Jos lähden paikkaan, missä voi olla mahdollisuus paniikkikohtaukseen, nappaan myös lääkkeet mukaani. Pelkästään niiden olemassaolo rauhoittaa enkä itseasiassa ole kovin usein edes joutunut turvautumaan lääkkeen ottamiseen.
Kaikista tärkeintä on mielestäni kuitenkin huolehtia omasta henkisestä terveydestä. Yhtälailla kun me tarvitsemme fyysisen puolen huoltoa, tarvitsemme myös apua henkisten asioiden hoitamisessa. Siksi haluan puhua näinkin henkilökohtaisista asioista ääneen blogissani, sillä vertaistuki ja samaistuminen on paras keino ymmärtää itseään ainakin ensialkuun. Toisen ihmisen kokemus voi olla myös juurikin se rohkaiseva tekijä avun hakemisessa. Haluan kannustaa ihmisiä avoimuuteen!