Tästä starttaa vihdoin pitkään miettimäni juttusarja Suomenlinnassa asumiseen sekä meidän Suomenlinnan kodin esittelyyn liittyen. Kun muutimme Suomenlinnaan Janitan kanssa reilu puolivuotta sitten, sain heti kasapäin viestejä ja kysymyksiä millaista täällä on asua ja “voitko pliis pliis esitellä teidän kämpän“. Ymmärrän täysin, joten täältä pesee. Toivottavasti tykkäätte! Suomenlinna, tuttavallisemmin Suokki, on asuinpaikkana (sekä toki muutenkin) todella spesiaali ja täytyy myöntää, että kiehtonut aina myös itseä, kun olen käynyt visiitillä täällä Helsingin helmessä. Useat kerrat olen taivastellut kauniita, ajan myötä juuri sopivalla tavalla “ränsistyneitä” taloja ohi kulkiessani. Hassuahan tässä on myös se, että nimenomaan tätä meidän nykyistä kotitaloa olen useat kerrat ihaillut ulkopuolelta ja miettinyt, millaisiahan tyyppejä ja tarinoita tuon puutalon seinät pitävätkään sisällään. Tuolloin en olisi tosin osannut edes aavistaa, että tulen itse myös kirjoittamaan tämän 160 vuotiaan puutalovanhuksen historiaa.

Ensimmäinen kosketus Suomenlinnaan turistiutta syvemmälle oli, kun tulin käymään joitain vuosia sitten ystävien ja nykyisten vuokranantajieni vappujuhlissa. Olin aivan suu auki puutaloidyllin kauneudesta, jossa asui tuohon aikaan ystäviäni kolmessa eri asunnossa. Kolusin kaikkien asunnot läpi ihmetellen ja mietin, miten onnekkaita tyyppejä he olivatkaan. Olen hengaillut muun muassa meidän nykyisessä olkkarissa sekä keittiössä shampanjaa juoden jo tuolloin tietämättä, että tulen tekemään samaa vuosia myöhemmin itse ihmisiä kestiten.

Ensimmäisen saarivapun jälkeen olen vieraillut Doritin luona kylässä useamman kerran. Dorit on siis true suokkilainen vuosien kokemuksella, myös maailman paras ja ihanin naapuri sekä ystävä. Mieleeni on jäänyt erittäin vahvasti eräs lämmin kesäilta, kun tulimme illan hämärtyessä kallioilta Doritin luokse teelle ennen kotiinpaluuta. Kuunneltiin musaa, fiilisteltiin elämää ja jotenkin kaikki oli todella hyvin tuossa hetkessä, vaikka oma elämä tuntui silloin luisuvan alamäkeen. Kuin tilauksesta samaisena iltana tuli kuin tulikin yksi kauneimmista koskaan näkemistäni auringonlaskuista. Juoksin vauhdilla lauttarantaan tuijottamaan, miten koko taivas värjäytyi ensin oranssiksi, sitten punaiseksi. Lopulta jäljellä oli vain haalistuneet värit sekä Helsingin kaupungin syttyneet valot veden toisella puolen. Mietin, miten lähellä ja samaan aikaan niin kaukana voikaan asua Helsingin ydinkeskustasta. Halusin tänne, pakoon kaupungin vilinää.

Hypätäänpäs ajassa eteenpäin viime kevääseen, tarkemmin ottaen huhtikuulle. Asuimme Kauniaisissa Janitan kanssa kämppiksinä, todella väliaikaisessa asunnossa. Vuokraelämää oli jäljellä enää alle pari kuukautta eikä pikku yksiön etsiminen keskustasta tuntunut hyvältä ratkaisulta, kun oli saanut maistaa rauhallista omakotitaloelämää. Eräänä aamuna instagramia selatessa vastaan tuli liian houkutteleva tarjous: Suomenlinnasta olisi vapautumassa tämä sympaattinen asunto vuokranantajieni muuttaessa isompaan. Mietin sekunnin: yksin en pysty tänne muuttamaan, mutta kiinnostaisikohan Janitaa? Janita varmaan jossain kiirepäissään vastasi joo ja minuuttia myöhemmin olin laittanut viestiä, että me halutaan tämä asunto sen enempää tietämättä, mitä tuleman pitää.

Ei varmaan tule yllätyksenä, että kämppä saatiin ja niin koitti muuttopäivä toukokuun lopulla. Ja jälleen hyppy eteenpäin, nykyisyyteen, kun Suokkielämää on kulunut puolisen vuotta. Alkuhuuma on laskenut jo jonkin aikaa sitten, mutta mun fiilis meidän nykyistä asuntoa tai tätä koko elämää kohtaan ei! On ihanaa asua vartin päässä Helsingin ydinkeskustasta, mutta silti aivan omassa rauhassa vailla mi-tään häiriötekijöitä, kuten melua tai kiirettä. Oikeastaan ei tunnu edes, että asuu Helsingissä saati kaupungissa. Mietin edelleen sitä yksinäistä hetkeä lauttarannassa pari vuotta sitten, kun haaveilin voivani katsoa kaupunkia tästä perspektiivistä ja miettiä olevani kotona. Miten hullua on, että elän juuri sitä elämää nyt.

Eniten esitetyt kysymykset saaressa asumiseen liittyen ovat millä kuljette sinne, kuinka myöhään illalla pääsee vielä kotiin, mitä jos myöhästyy viimeisestä lautasta ja onko siellä kauppaa? Suomenlinnaan kulkee vuoden jokaisena päivänä lautta useaan otteeseen päivässä. Näin talvella aikataulut ovat suppeammat, kuin kesällä, jolloin lauttoja menee parhaimmillaan vartin välein. Pakko myöntää, että jännitin talviaikataulujen muutosta etukäteen, sillä olen tottunut olemaan melko vapaa kulkuri: vuosikaudet asuin kävelyetäisyyden päässä kaikkialta, mitä ikinä ihminen voikaan tarvita ja olen kammoksunut ajatusta julkisten kulkuvälineiden orjana olemisesta. Nyt yli kuukauden verran näiden talviaikataulujen kanssa elettyäni voin todeta, ettei tämä ole yhtään niin kammottavaa tai pelottavaa kuin kuvittelin – elämää täytyy kylläkin suunnitella hieman tarkemmin, mutta muutenpa en ole juuri joutunut tekemään mitään muutoksia elämääni. Ja viimeinen lautta kulkee edelleen kello 2:20 Kauppatorilta tänne, kuten kesälläkin, joten sitä ei parane missata. Ellei halua kukkua Mäkkärissä/Kauppatorilla tai yöpyä hotellissa (been there, done that haha) ja katua seuraavana päivänä, että miksi piti sinnitellä niin viimetippaan illan riennoissa.

Niin ja tosiaan ruokakauppa löytyy myös saarelta ja sehän on aika idyllinen (idyllistä saa myös maksaa kallista hintaa) K-Market merenrannalla – kuinka usein sä pystyt kauppareissulla maitohyllyllä pyöriessä (jolla en itse kylläkään pyöri, hah) tuijottamaan niin kauas horisonttiin, kuin silmä kantaa ja katsoa alati vaihtuvaa merimaisemaa? Aika harvoin. No mutta Suokissa sekin on arkipäivää, mikä toisaalta on vähän harmi, kun tottuu ihan liian hyvälle 😀 Saarelta löytyy toki muitakin palveluita. Kesäisin on jos vaikka mitä ravintoloita, joista en puoliakaan edes tiedä vielä. Mutta myös näin talviaikaan. Meidän naapurissa sijaitsee muun muassa aivan ihana kahvila Cafe Silo, josta saa itsetehtyjä herkkuja uunituoreista sämpylöistä itsetehtyyn granolaan ja piiraisiin. Suosittelen poikkeamaan sisään, jos ootte täällä visiitillä.

Että kyllähän täällä kelpaa elellä, yhdessä Unescon maailmanperintökohtaista. Todella spesiaalia ja omalla kohdalla ainakin toistaiseksi vain väliaikaista, joten haluan nyt nauttia tästä niin paljon kuin vain suinkin voin ja myös jakaa teille elämää saarelta käsin. Seuraavassa osassa luvassa olisi meidän kodin esittelyä, joten pysykää linjoilla, jos teitä kiinnostaa päästä kurkistamaan sisään yhteen Suomenlinnan puutaloista.