Talvi. Se on saanut mun pään hajalle tänä talvena vähintäänkin viikottain. Viimeisimpien kuukausien aikana on tuntunut, että ainoat sääolot jotka Helsingin (tai Ullanlinnan) yllä vallitsevat, ovat joko vaakasuoraan tuulen mukana piiskaava lumisade tai vaihtoehtoisesti lumimyräkän jälkeinen harmaa loskapaska. Eteinen lainehtii kuravellistä ja hiekotuskiviä kulkeutuu sisälle kenkien mukana kottikärryllisen verran joka kerta kun on uskaltautunut ulos. Olen vetänyt kilareita eteisessä harva se päivä, kun pää ei vaan enää kestä kengän sisällä hiertäviä kiviä tai litimärkiä sukkia. Sitä miettii, miksi edes asuu vapaaehtoisesti kaiken tämän hulluuden keskellä.

Sitten tällainen päivä kuin tänään. Aurinko paistaa täydellisesti pilvettömältä taivaalta, pakkasta on juuri sopivasti. Ihmiset ulkoilevat aurinkolasit päässä ja vetävät perässään pulkkaa. Kaikkialla näkee hyväntuulisia kasvoja. Itsekin huomaa myhäilevänsä tyytyväisesti lasien takana (tai tässä tapauksessa hatun alla). Vielä pari päivää aiemmin pystyyn jumittuneet keskarit ovat kuin huomaamatta laskeutuneet ja talvi tuntuukin ihan kivalta. Edes korvissa tuntuva pakkasen nipistely ei häiritse. Tää on aivan täydellistä.

Ja niin on rauha laskeutunut jälleen Ullanlinnan ylle. Ainakin hetkeksi, kunnes lämpötila jälleen nousee ja loskaa on nilkkoihin.