Nyt on kulunut kolme viikkoa mun nielurisaleikkauksesta. Kirjoitin viikko sitten, että enää pari päivää kitumista, kunnes pääsen käsiksi jälleen kunnon elämään. Jos jotain olen oppinut tässä viimeisten viikkojen aikana, on se ollut tietynlaista pitkäjänteisyyttä. Tai sitä, että kannattaa edetä päivä kerrallaan sen suuremmin suunnittelematta elämää lähitulevaisuuteen. Parantumisen kulkua on todella vaikea ennustaa. Tilanne on siis se, ettei nielu ole edelleenkään todellakaan parantunut, vaan valkoista katetta löytyy toiselta puolen sen verran paljon, etten vieläkään uskalla syödä täysin normaalisti (jälkivuodon pelko persuksissa). Nyt olen kyllä jo siirtynyt kiinteämpään ruokaan, mutta edelleen täytyy pyrkiä välttämään kovin karheita asioita.

Muuten olen jo elänyt aika normaalia elämää, tosin huomaan energioiden olevan helposti nollissa, kun vähän ahertaa. Ei ehkä kovinkaan ihme, kun on saanut ravinnokseen kahden viikon aikana pelkästään nesteitä tai soseita sekä hyvin vähän proteiinia, eikä ole liikkunut kuin sängyn, jääkaapin ja vessan väliä. Väsymys on ollut läsnä aika vahvasti heti kun on liikkunut vähän enemmän.

Kävin tuossa yks päivä muuten kokeilemassa, miltä se burgeri maistuu kun niin paljon teki mieli. Pakko sanoa, että syömisen nautinto hälvenee kyllä aika nopsaa, kun joutuu jauhamaan jokaista suupalaa vartin ja senkin jälkeen nielaiseminen tuntuu ikävältä. Syöminen ei siis tällä hetkellä ole vielä todellakaan kivaa, josta syystä en halua myöskään syödä mitään mun lempiruokia, vaan säästän ne myöhemmälle, kun voin jälleen ottaa kaiken ilon irti ruoasta. Että tämmösiä kuulumisia tänne nielurisapotilaalle. Kai tähän loppuun voisi kirjoittaa kliseisen lausahduksen, hiljaa hyvää tulee…