Uusi ystäväni

uusiystava1

Edellisestä asupostauksesta on kerennyt vierähtää jo melkoinen tovi, syyttäkäämme tästä uutta parasta ystävääni Kiirettä. Menneen parin viikon aikana olen käynyt kämpällä vain nukkumassa, ja aika on ollut hieman kortilla. Vienan> kanssa aikataulut ovat menneet ristiin, eikä yksinkertaisesti ole ollut mahdollisuutta kuvata kuten normaalisti. Viikonloppuna vihdoin hieman helpotti, ja saimme kuin saimmekin pitkästä aikaa asukuvaukset hoidettua. Siispä aloitan tämän viikon heti näillä viikonlopun photoilla.

Ylläni on yksi luottoasuista, jossa taisin laahustaa useammin kuin pari päivää putkeen menneenä viikkona. Perusfarkut yhdistettynä kauluspaitaan näyttää hyvältä ja toimii aina. Valkoisilla tennareilla ja lahkeita käärimällä saa lopputuloksesta vieläkin freesimmän. Lämpimänä päivänä asu menisi ihan sellaisenaan, mutta koska viikko oli “hieman” ankea lämpötilojen puolesta, oli takki lähes välttämätön. Tämä pitkä parkamainen takki sopii kokonaisuuteen hyvin, antaen formaalin lookin. Vaikka takit antavat mukavan lisän asukokonaisuuksiin, toivon niin paljon, että tulevat viikot olisivat kesäisempiä ja takit vois heivata hiiteen. Ainakin päiväsaikaan. Nostetaan nyt joka iikka peukut pystyyn, jotta kunnon kesäkelit palaisivat jälleen tänne Pohjolaan!

Vielä palatakseni uuteen ystävään, josta aluksi puhuin: tulemme jälleen tämän viikon aikana olemaan tiiviisti yhdessä. Olemme päättäneet hengailla päivittäin heti heräämisestä nukkumaanmenoon asti. Sinällään ihan mahtavaa olla alusta asti näin intensiivisesti yhdessä, mutta välillä tuntuu että pieni pesäero saattaisi tehdä ihan hyvää. Tämä toinen kun tyyppi kun voi käydä ärsyttäväksi liiallisesta yhdessäolosta johtuen. Saapa nähdä miten käy ystäväni Kiireen kanssa! Lupaan pitää teidät koodissa. Mukavaa alkanutta viikkoa!

uusiystava2 uusiystava3 uusiystava4 uusiystava5

Photos by Viena K>
Editing by me

Coat: Weekday
Shirt: H&M
Jeans: Weekday
Shoes: Adidas