Herkulliset avocado toastit

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Arla Apetinaarla-apetina-avocado-toast

Olen kuluneiden parin vuoden aikana miettinyt paljon omaa suhtautumistani ruokaan. Ystävissäni on useita täysin vegaaneita ihmisiä sekä paljon kasvissyöjiä ja tätä myötä myös meikäläisen silmät ovat avautuneet ruoan suhteen. Ennen ruokiini kuului väistämättä jotain lihaa proteiinin toivossa: keitto oli makkareittoa, leivät kinkkuvoileipiä ja pastan kanssa tuli syötyä lähes aina kanaa. Nykyään olen fiksumpi ja tiedän, että proteiinia löytyy paljon muualtakin kuin lihasta. Lihan osuus ruokavaliossani onkin tipahtanut ainakin puoleen ja huomaan suosivani tätä nykyä kasvisvaihtoehtoja ihan ylipäätään.

arla-apetina-avocado-toastarla-apetina-avocado-toast

Sain tämän Arla Apetina -yhteistyön myötä kehitellä teille kasvisruokareseptin käyttäen Apetina-juustoja, jotka usein mielletään pelkästään salaattiin kuuluviksi. Todellisuudessa herkullisia juustoja voi hyödyntää lihan sijasta niin keitoissa, laatikoissa kuin pikkusuolaisissakin. Soveltuvat siis lähes kaikenlaiseen ruoanlaittoon! Koska mä rakastan helppoa, mutta hyvää ruokaa, ajattelin jakaa teille yhden lemppariresepteistäni: avocado toastit. Varmasti hyppinyt lähes jokaisen verkkokalvoille kuluneen vuoden aikana raflojen listoilta tai somesta, muttei turhaan – olipa kyseessä aamiainen, lounas tai duunin jälkeinen hiukopala, avocado toast toimii vatsan täyttäjänä ja mielihyvän tuojana täydellisesti. Vaatii hieman enemmän kuin perus voileipä, mutta pienellä kokkaamisella valmistuu nopeasti ja maistuu taivaalliselta! Nyt kynät ja vihot (ainiin, älypuhelimet on myös olemassa) esiin ja seuraava resepti muistiin:

HERKULLISET AVOCADO TOASTIT:

TARVITSET:
Maalaisleipäviipaleita
Loraus Öljyä
1 valkosipulinkynsi
1/2 avocado per toast
1/2 pkt Arla Apetina-juustoa per toast
 2-3  luumutomaattia per toast
Kämmenellinen silmusalaattia
Ripaus suolaa
Ripaus mustapippuria
Lime (valinnainen)


NÄIN VALMISTAT:

Aloita pilkkomalla valkosipulinkynsi ja lisäämällä se paistinpannulle öljyn kera. Paahda leipäpalat pannulla kauniin ruskeiksi. Halkaise avocado, leikkaa se siivuiksi ja levitä siivut leivän päälle haarukalla painellen. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria sekä lisää mukaan luumutomaatit pilkottuina. Muruste näiden jälkeen Apetina-juustoa reilu kerros ja koristele lopuksi silmusalaatilla. Mikäli tahdot, voit käyttää viimeistelyyn myös limen mahua. Tadaa, herkulliset toastit ovat valmiita tuhottaviksi!

Suosittelen todella kokeilemaan! Niin sairaan hyviä, että voisin itse vaikka joka päivä vetää näitä. Mikä parasta, valmistuvat nopeasti ja ovat erittäin Instagram-ystävällisiä 😉

arla-apetina-avocado-toast

Tässä jengissä ei hymy hyydy

Asennemedia2v-30Asennemedia2v-36Asennemedia2v-40Asennemedia2v-52Photos  by Jarno Jussila

Perjantain kunniaksi kuvia viime lauantaina järjestetyistä Asennemedian 2-vuotis kemuista. Huikee posse, kuten ehkä kuvista näkyy! Tässä jengissä ei hymy hyydy eikä nauru lopu. Seuraavaksi luvassa puistatuksia ja kylmiä väreitä jokaisella lukukerralla aiheuttava sanarimpsu, joka tällä kertaa osuu kylläkin naulankantaan, enkä siksi voi olla sitä käyttämättä. Skippaa pari riviä, jos et halua yrjötä hehkuttamisesta. Noniin: olen super #kiitollinensiunattuonnellinen (yök), kun saan olla osa tätä mahtavaa porukkaa. Mitäs sitä vähättelemään!

Näiden riemun täyteisten kuvien myötä mukavaa viikonloppua kaikille!

It’s Friday! Hence I’ll post some photos from the Asennemedia’s birthday party last Saturday. What an awesome group of people! As you probably may realize from the photos, I really like to be part of it. It’s not possible to hang around these people without a smile on a face. 

Have a great weekend everyone!

Villakangastakki rennosti hupparin kanssa

villakangastakki-streetstylevillakangastakki-streetstylevillakangastakki-streetstylevillakangastakki-streetstylePhotos by Viena K, editing by me

HOODIE: Zara
COAT: H&M
JEANS: Cheap Monday
SNEAKERS: Vans

Jostain syystä mieli alkaa olemaan jo keväässä. Liekö syynä reissu ja lämpimät kelit, mutta en enää millään jaksaisi pukeutua talvivaatteisiin! Olenkin ottanut varaslähdön kevättä kohti ja jättänyt kaulahuivit sekä pitkät kalsarit (kyllä, villapöksyt on parhautta) pois aina, KUN sää on sen sallinut. Varsinainen rebel täällä, eikö? Muutamana päivänä uhmannut talvea jopa reikäfarkuilla. Jos olisin tarpeeksi paksunahkainen, siirtyisin jo nyt bomber-takkeihin, mutta vilukissa kun olen, en pysty! Noh, lämmin villakangastakki on myös aivan hyvä vaihtoehto toistaiseksi.

Villakangastakki mielletään muuten usein tönköksi ja herrasmies-tyyliseksi. Itse tykkään villakangastakeista juurikin siitä syystä, että niitä voi varioida eri tyyleihin todella näppärästi. Aivan sama onko menossa puku päällä juhliin tai rennosti hupparin kanssa kauppaan, villakangastakki on hyvä valinta. Itse olen viime aikoina viehättynyt etenkin tästä rennosta huppariin yhdistämisestä paljon. Mitäs te tykkäätte?

Somehow I’ve started to feel like it’s spring already. Might be the outcome from our trip but I just don’t feel like wearing winter clothes anymore! I’ve taken a little head start towards spring and left scarves and long johns (they are the best) behind whenever it’s not too cold. What a rebel I am. Also wore ripped jeans for a couple of times already. If I wasn’t a chilly person I would wear bombers but hence I get cold so easily I cannot. Well wool coats are a good choice too.

Talking about wool coats people very often perceive them as very smart coats. I actually like them because you can wear them in a very different occasions. Whether you’re suit on or wearing a hoodie and ripped jeans a wool coat works well. Lately I’ve been wearing my favourite H&M wool coat a lot with a hoodie and I love it. How do you like it?

Spontaanimpaa elämää

spontaanius spontaanius-2

Onko mitään parempaa, kuin esimerkiksi spontaanisti kavereihin törmääminen kadulla, josta muutaman tunnin kuluttua löydät itsesi edelleen samojen ihmisten seurasta jauhamassa skeidaa pienessä kulmakuppilassa? Ehkä on, mut niin on tällainen spontaaniuskin!

Nykyään elämä on hyvin aikataulutettua, kun kaikilla on omat kiireet ja menot. Ystävälle ei voi noin vain mennä kylään, koska ikinä ei ole varmuutta siitä sopiiko kyseinen hetki toiselle. Kalentereita täytyy kytätä ja näkemiset sovitaan etukäteen hyvissä ajoin. Kuinka tylsää! Myönnän, että olen itse yhtälailla kalenteriorientoitunut ihminen, enkä todellakaan pärjäisi ilman tuota muistutinta, joka kertoo, missä täytyy olla mihinkin kellonaikaan. Silti haluaisin höllentää hieman remmiä ja elää spontaanimmin! Parasta olisi, jos ystävän luokse tosiaan voisi mennä aivan yllätyksenä ilman yhtäkään tekstiviestiä, tai jos yks kaks yllättäen mieleen tullut tee-hetki kävisi toteen saman päivän aikana. Sama toisin päin – kun joku (mielellään tuttu ihminen) tulisi ovelle ilman varoitusta ja omat päiväsuunnitelmat menisivät aivan mönkään. Älkää ymmärtäkö väärin: näitä hetkiä onneksi löytyy edelleen, mutta valitettavan harvoin.

Suurin osa parhaiten mieleen jääneistä kokemuksista on saanut alkunsa spontaaniudesta. Spontaanit yökyläilyt, mökkireissut, lounastreffit… Miksi ei siis yritettäis elää hieman spontaanimmin? Hypättäisiin hetkeksi pois omasta “kun ei ole aikaa” -ajattelusta ja tehtäis jotain yllätyksellistä. Hommat saa kyllä hoidetuksi, varsinkin jos on juuri tehnyt jotain mukavaa. Kuka on messissä?

1 70 71 72 73 74 75 76 145