Aikaa itselle – I love me -tapahtuma + ARVONTA

*Kaupallinen yhteistyö: I love me -tapahtuma & Asennemediai love me -tapahtuma

Eikö se olekin niin, että syksy on sitä aikaa, kun on vihdoin aika keskittyä itseensä? Ainakin mulla alkaa kesän jälkeen tehdä mieli miettiä omaa hyvinvointia, kun ei ole enää mahdollisuutta samalla tavalla poukkoilla spontaanisti ympäriinsä kuten kesällä. Kaikki ovat palanneet rutiineihinsa ja iltojen pimetessä jää paljon aikaa itselle. Kerkeää keskittymään siihen, mitä ”minä” oikeasti haluan tehdä tai olla tekemättä. Ei ole painetta, että pitäisi olla jossain menossa kuten kaikki muut, vaan aikaa on paljon enemmän itselle.

Mä olen tänä syksynä kantapään kautta oppineena paljon tietoisempi oman hyvinvointini ylläpitämisestä. Tiedostan omat rajani paljon aiempaa paremmin, myös sen minkä verran tarvitsee huolehtia itsestä. Fakta on, että jokainen meistä tarvitsee aikaa itsensä kunnossapitoon iästä tai sukupuolesta riippumatta. Toisille se tarkoittaa salilla käymistä tai treenaamista ylipäätään, toisille luovaa harrastamista esimerkiksi savitöiden parissa. Tai vaikka molempia näitä.

i love me -tapahtuma

Mä itse voin kaikkein parhaiten, kun pystyn kokonaisvaltaisen työn lomassa näkemään ystäviä, käydä treenaamassa sekä viettämään tarpeeksi aikaa tekemättä mitään järkevää. Näin syksyisin iltojen pimetessä on ihan parasta jäädä kotiin sohvalle pötköttämään hömppäsarjojen pariin kynttilöiden lepattaessa ikkunalaudalla. Mä en usko siihen, että ihmisen kannattaa koko ajan suorittaa niin töiden kuin harrastustenkin osalta, vaan välillä on hyvä nollata ihan täysin.

Kuten joka syksy, myös tänä vuonna Messukeskuksessa Helsingissä järjestetään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin I love me -tapahtuma. Tapahtuma, jossa meillä kaikilla on mahdollisuus päästä hemmottelemaan itseämme inspiroivilla puheilla sekä hakemalla vinkkejä oman kehon henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin liittyen. Paikalla on paljon I love me -teemaan sopivaa ohjelmaa ja muun muassa meitsi on puhumassa yhtenä päivänä oman tyylin löytämisestä! Aika jännittävää, mutta niin siistiä.

i love me -tapahtuma

I love me -tapahtuma on jo reilun viikon kuluttua, tarkemmin ottaen 19.-21.10.2018. Ohjelmaa selaillessa  vastaan tuli monta juttua, mitä haluan ehdottomasti päästä kokemaan messuilla. Tässäpä tärpit teillekin mun suosikkeihin:

 

I love fashion – muotinäytös

Muotinäytös järjestetään useana kertana päivässä, joka päivä ja näytöksen on toteuttanut stylisti Anu Laapotti. Rakastan muotinäytöksiä ja innolla odotan, millaisia kokonaisuuksia lavalla nähdään. Täältä mukaan vinkit syksyn pukeutumiseen!

Parran muotoilu Nõberu of Sweden -tyyliin

Näin parrakkaana ihmislapsena kiinnostaa kovasti, miten arvostettu ruotsalainen parturi Iman Khalafin muotoilee erilaisia partavärkkejä kuntoon. Täältä saa napattua varmasti  napattua mukaan tämän hetken parhaat partatrendit. Khalafin muotoiluja pääsee seuraamaan perjantaina klo 16 alkaen ja lauantaina taas klo 16:30 alkaen.

Millainen hattu minulle sopii?

Luottohattubrändini Kn Collectionin perustaja, ihana Kati Niemi on kertomassa hatuista perjantaina klo 13 alkaen Loungessa. Kati on sitä mieltä, että hatut sopivat kaikille ja komppaan häntä täysin! Käykää siis kuulemassa mitä hänellä on sanottavana ja inspiroitukaa Katin suunnittelemista hatuista.

Miten löytää oma tyyli? – parhaat pukeutumis- ja tyylivinkkini

Perjantaina klo 16 alkaen meikäläinen on niin ikään Loungessa Saimi Hoyerin haastateltavana, aiheena oman tyylin löytäminen. Tulkaa ihmeessä kuuntelemaan ja morottamaan meitsiä, sekä tottakai poimimaan vinkit talteen tämän ajan trendeistä.

TFW Hurrikaani LIVE // TFW Helsinki X BRÄDI

Hullun hyvistä treeneistä kiinnostuneille vinkkinä, että I love me -messuilla pääsee heittämään suositun TFW:n Hurrikaani -treenin, jonka meitsi on käynyt vetämässä elämäni aikana muutamaankin otteeseen. TFW:n treenit ei ikinä jätä kyllä kylmäksi ja ihan parasta on se, millä innolla tuolla tulee urheiltua. Kirsikkana kakun päällä tottakai Brädi ja livemusiikki!

Saa mitä haluat – Miten toteuttaa omannäköistä elämää

Kukapa ei haluaisi tietää, miten saa toteutettua just ne asiat elämässä mitä haluaakin? Mua ainakin kiinnostaa (miljoonat mielessä, haha) ja aion ehdottomasti käydä kuuntelemassa tämän Ilkka Koppelomäen luennon. Luento siis lauantaina klo 12:30 alkaen Forum-lavalla.

Biozell Pop-Up kuvausstudio Janita Aution kanssa

Käykää laittamassa tukka minttiin Biozellin uutuustuotteilla ja voitta päästä parhaassa tapauksessa parhaan ystäväni Janitan ikuistettavaksi. Kuinka siistiä! Janita on kuvaamassa Biozellin osastolla klo 13-15.

Miten rakentuu blogin visuaalinen maailma?

Lauantaina Loungessa klo 11:30 alkaen ystäväni Jenni on kertomassa, miten visuaalisuus rakentuu. Luvassa on varmasti kiinnostava haastattelu etenkin valokuvauksesta kiinnostuneille.

Vogue-tanssiesitys by VIBA-tanssikoulun Katja Rauhala

Pääsin vastikää näkemään ensimmäistä kertaa livenä maagista Vogue-tanssia Berliinissä ja huhhei, että se oli siistin näköistä! Tänne on siis ehdottomasti päästävä. Paikkana 7m158 sunnuntaina klo 15:30 alkaen.

i love me -tapahtumaPhotos by Janita Autio

I love me -tapahtuma haluaa tarjota blogini lukijoille messuliput hieman normaalia edullisempaan hintaan. Jos ostat lippusi ennakkoon välillä 10.-18.10.2018 Messukeskuksen omassa verkkokaupassa, saat sen etukoodilla MA18 10 € hintaan (normaali aikuisten lippu normaalisti 16€ tai ovelta 19€).

Mulla on myös mahdollisuus arpoa kolmelle onnekkaalle 2 aikuisten lippupakettia (arvo 32€ /paketti, ovelta 38€) I love me -tapahtumaan – siispä kertokaa mulle kommenteissa, mitä just sun ois päästävä katsomaan/kokemaan messuille ja kenen kanssa menisit. Näin olette mukana arvonnassa ja voitte voittaa lippupaketin tapahtumaan. Arvonta päättyy sunnuntaina klo 23:59. Ei muuta kuin osallistumaan! 

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!!

Onnea voitosta Niko Putaala, Laura J sekä Linda! Teihin ollaan yhteydessä sähköpostitse. 🙂