Ostin ensiasunnon!

Ensiasunto löytyi – kerronpa teille miten tässä näin kävi:

Miten tänne pitikään kirjoittaa?! Tosin en tiedä onko sillä niin väliä, koska enemmän epäilen, että onkohan siellä enää edes ketään linjoilla? Viime kerrasta on aikaa ja sen kyllä huomaa – hyvä kun muistin, miten pääsen kirjautumaan sisään koko blogialustaan, haha. Mutta täällä ollaan ja tuntuu jännittävästi jopa vähän vatsan pohjassa asti. Hui!

Nyt on käynyt niin, että mä olen astunut aikuisuuden tuolle puolen, nimittäin tulipa hankkia päräytettyä ensiasunto. Ei omakotitalo, kuten joskus kauan sitten kirjoitin (se projekti meni ns. mönkään ja ehkä parempi näin). Kuulostan nyt siltä, kuin kaikki olisi tapahtunut hetken mielijohteesta. Mutta siltä se oikeastaan tuntui, sillä kaikki tapahtuikin aikamoisella rytinällä. Lainaa päätin hakea tosissaan joskus helmikuussa, asuntoja kerkesin vilkuilla neljä päivää ja boom, se oikea osui tielleni.

Kaikki tapahtui alle parissa viikossa. Edelleen hieman puulla päähän lyötynä, että mitä sitä tulikaan hankittua. (Olin oikeasti varautunut kuukausia kestävään väsytystaisteluun tässä ylikuumentuneessa asuntomarkkinah*lvetissä, jossa jokainen potentiaalinen kämppä luisuu käsistä kuin palasaippua kylvyssä ja massipäälliköt tarjoaa lällätellen kymmenituhansiaan ylimääräistä hyvistä asunnoista). Pari kertaa on kerennyt käydä mielessä et mites sen palautuksen kanssa toimittiinkaan ja että ai niin, ei muuten toimita mitenkään. Mutta alkushokista sekä asiaan (kai) kuuluvista apua-voiei-mulla-on-laina -ahdistuksista yli päästyä oon erittäin tyytyväinen asioiden sutjakkuuteen ja siihen tosiasiaan että MÄ OMISTAN ASUNNON!

ensiasunto

Asunto olisi ollut käytännössä muuttovalmis, mutta kun kerran oman kämpän ostin, haluan siitä myös täysin itseni näköisen. Eli remppahommia on tiedossa. Luultavasti siis myös lyhkäsiä öitä sekä revittyjä hiuksia ja hampaiden kiristystä. Houkutellaanpas yhdessä kaikki hyvät remppajumalat tän projektin ja meitsin ympärille.

Nyt kun tuossa tuommonen kämppä, kuten myös sen remppa on tiedossa, niin olisi suorastaan rikos olla hyödyntämättä blogia projektin taltiointiin (oon haaveillut remppablogista aina kun kirjoitin aikanaan aktiivisesti, mutta oh well, remppablogia ei paljoa kirjoitella ilman remppoja 😀 ). Kyselin vielä varmistukseksi ennen asian täytäntöönpanoa Instan puolella ihmisten kiinnostusta, ja minun (sekä varmaan kaikkien niiden muutaman sadan satunnaisen blogiin eksyjän) yllätykseksi ihmiset olivat sitä mieltä että todellakin remppablogia pystyyn. Eli jee ja tervetuloa Mustosen Rempallaan -blogiin.

ensiasunto

Millainen ensiasunto sitten on?

Etsinnässä oli kaksio. Ostin yksiön. Iso kompromissi, mutta tän asunnon fiilis ja ominaisuudet vei voiton. Koristeelliset vanhat ovet, paksut ikkunalaudat, yläkerroksen valo kahdesta suunnasta sekä vastapäisten naapurien puuttuminen vaikuttivat kovasti valintaan. Ja niin kliseistä kuin se onkin, niin tässä kämpässä oli oikeasti jotain taikaa, joka piti mua otteessaan. Yritin vielä miettiä järkevästi käyväni muissakin asuntonäytöissä kuin tässä ensimmäisessä, jotta voisin nähdä miltä tuntuu muualla “ja että tää nyt on vaan tätä kun pitää saada kaikki-tänne-heti”. Mutta ei vaan napannut edes ajatus tai houkuttelevat kuvat kalanruotoparkettisista kaksioista. Uskon, et tää oli kohtaloa ja ment to be ja live love laugh.

ensiasunto

Neliöitä asunnossa on reilu 40 ja keittiö on omassa ylhäisessä yksinäisyydessään sisäpihan puoleisessa itäsiivessä (jes auringonnousut) upean pariisilaishenkisen kattonäkymän täydentämänä. Ja kyllä, yksi syy joka sai mun sukat pyörimään jaloissa jo heti ensimmäisistä kuvista.

Makkari-olkkari sijaitsee taas länsisiivessä ja ikkunasta avautuu näkymä kauas kaikkialle. Hello täydelliset auringonlaskut, teitä olen kaivannut. Läpitalon kun asunto on, niin olen jo nyt kerennyt huomaamaan mitä erilaisempia valoilmiöitä ympäri asuntoa pitkin päivää – milloin se kimpoaa aamuauringosta vaalean lattian kautta olohuoneen kattoon, milloin auringon viime säteinä jonkun naapuritalon ikkunarivistön vuoksi upeana tulenpunaisena siluettina seinälle, pikkuhiljaa hivuttautuen lähemmäs nurkkaa ja lopulta haihtuen hetkessä pois. Mä olen rakastunut jo nyt, enkä ole kerennyt täällä oleilemaan kuin muutaman yön.

Ja siis nythän tässä käynnistyy se koko projektin jännittävin osuus, eli REMPPA! Mitään valtavaa räjäyttelyä ei tule tapahtumaan, mutta muutos tulee olemaan silti iso. Kerron lisää mun suunnitelmista seuraavassa blogipostauksessa, joten pysykäähän linjoilla. Tästä tulee niin jännittävää!

Aion rakennuttaa omakotitalon ensiasunnoksi

Kaupallinen yhteistyö: Bo LKV / Bo Living -podcast

Oma kesäpaikka saaristossa, kaupunkikoti korkealla kattojen yllä – voin sulkea silmät ja nähdä tuon kaiken: pimeän hunnun laskeutuvan kaupungin ylle, valtava ruokapöytä notkuen ruokaa ja kasa onnellisen äänekkäitä ystäviä nauttimassa illallista, valojen loistaessa taustalla kirkkaana asuntoa kiertävistä isoista ikkunoista. Tai saunan jälkeisen auringonlaskun käkkärämännyn alla istuskellen meren kimmeltäessä kultaisena viimeisiä minuutteja ennen, kun kaikkialla on vain vaaleanpunaisen ja -sinisen eri sävyjä. 

Mä rakastan unelmointia. Unelmat ovat pitäneet mut kasassa vaikeimpina hetkinä elämässä. Unelmat ovat saaneet myös tekemään niitä ratkaisuja, joiden takia olen tässä missä olen. Mä uskon, että kun oikein haluaa ja tekee tarpeeksi töitä haaveiden eteen, ne toteutuvat ennemmin tai myöhemmin.

Yllättävän moni mun haaveista liittyy asumiseen. Tälläkin hetkellä elän väliaikaisessa kodissa, joskin täydellisessä sellaisessa, sillä toivon erään mun unelman toteutuvan tulevien kuukausien (tai toivottavasti vuosien) aikana. Unelman, jonka projektinimi on oma koti, tarkalleen ottaen rakennuta oma koti. Ja sitä kohti ollaan tietoisesti matkalla, tonttihakemus vetämässä ja pieni jännitys vatsanpohjassa, että mitä jos tämä nyt oikeasti ottaakin onkeensa. Saapa nähdä..

bo living

Kävin taannoin puhumassa teemaan sopivasti tulevaisuuden asumisesta Bo Living -podcastissa, joka kertoo jaksoissaan mielenkiintoisia tarinoita ja antaa infoa sekä käytännönvinkkejä asuntokauppaan sekä sisustamiseen liittyen. Meidän jaksossa puhuimme muun muassa siitä, miltä tulevaisuuden asuminen näyttää: itse kun asun tällä hetkellä melko poikkeuksellisessa paikassa eli Noli Studiossa, jonka tyyppinen uudenlainen asumismuoto on taatusti yleistymässä. Ihmiset kaipaava yhteiskäyttöesineitä kaupungeissa, joissa asuntojen hinnat nousevat ja koot pienenevät. Sen voin meidän podijaksosta spoilata jo nyt, että uskon myös monimuotoisuuden lisääntyvän tulevaisuudessa: sen lisäksi, että kaupungista löytyy pieni koti, haluavat ihmiset päästä juurikin tuonne käkkärämännyn alle kultaisia auringonlaskuja katsomaan sekä kukkapenkkejään hoitamaan.

Ottakaahan Bo Living -podcast ja meidän jakso haltuun tästä:

Mä olen muuttanut mun nuoren aikuisiän aikana äärettömän monta kertaa. Pelkästään ensimmäisenä helsinkivuonna kotiosoite kerkesi vaihtua neljä kertaa. Sitä seuraavana kolmesti ja niin edelleen. Joku saattaisi luulla, että keräilen asumiskokemuksia kuten pyhäkoulutarroja lapsuudessa, mutta toisaalta tuossa ajatuksessa on myös totuudensiemen. Olen aidosti halunnut tutkia eri vaihtoehtoja, ennen kuin laitan koko elämäni kiinni ensiasuntoon. Alkuun en kylläkään ehkä millään tavalla tiedostaen, mutta viimeisen puolentoistavuoden aikana, kun koti on vaihtunut yksiöstä upouuteen, jättimäiseen omakotitaloon ja sieltä kaupunkisaaristolaisuuden kautta futuristiseen Noli Studiokseen, olen tehnyt ratkaisuja juurikin tulevaisuuden asumisratkaisuja sekä eri vaihtoehtoja silmälläpitäen.

bo living
bo living

Jos elämä kuljettaa kohti unelmia, voi olla hyvinkin niin, että tulevan kahden vuoden aikana mä asun omistamassani, itse rakennuttamassa omakotitalossa! Tarkoituksena ei ole rakentaa loppuelämänkotia, vaan asuntokauppojen myötä saavuttaa tuo ultimaattinen haaveeni, joka on (ei enempää eikä vähempää kuin) ystävistä sekä live pianomusiikista täyttyvä loft-huoneisto kaupungissa sekä veden ääressä sijaitseva lomakoti luonnossa. Tai miks ei vaikka valmiiksi kalustettu Noli Studio kakkoskodin lisäksi osan aikaa vuodesta. Tulevaisuus sen näyttää, mutta haaveilla pitää siihen asti!

Elämää Suomenlinnassa osa 1 – esittely & miten päädyin asumaan Suomenlinnaan

suomenlinna

Tästä starttaa vihdoin pitkään miettimäni juttusarja Suomenlinnassa asumiseen sekä meidän Suomenlinnan kodin esittelyyn liittyen. Kun muutimme Suomenlinnaan Janitan kanssa reilu puolivuotta sitten, sain heti kasapäin viestejä ja kysymyksiä millaista täällä on asua ja “voitko pliis pliis esitellä teidän kämpän“. Ymmärrän täysin, joten täältä pesee. Toivottavasti tykkäätte! Suomenlinna, tuttavallisemmin Suokki, on asuinpaikkana (sekä toki muutenkin) todella spesiaali ja täytyy myöntää, että kiehtonut aina myös itseä, kun olen käynyt visiitillä täällä Helsingin helmessä. Useat kerrat olen taivastellut kauniita, ajan myötä juuri sopivalla tavalla “ränsistyneitä” taloja ohi kulkiessani. Hassuahan tässä on myös se, että nimenomaan tätä meidän nykyistä kotitaloa olen useat kerrat ihaillut ulkopuolelta ja miettinyt, millaisiahan tyyppejä ja tarinoita tuon puutalon seinät pitävätkään sisällään. Tuolloin en olisi tosin osannut edes aavistaa, että tulen itse myös kirjoittamaan tämän 160 vuotiaan puutalovanhuksen historiaa.

suomenlinna

Ensimmäinen kosketus Suomenlinnaan turistiutta syvemmälle oli, kun tulin käymään joitain vuosia sitten ystävien ja nykyisten vuokranantajieni vappujuhlissa. Olin aivan suu auki puutaloidyllin kauneudesta, jossa asui tuohon aikaan ystäviäni kolmessa eri asunnossa. Kolusin kaikkien asunnot läpi ihmetellen ja mietin, miten onnekkaita tyyppejä he olivatkaan. Olen hengaillut muun muassa meidän nykyisessä olkkarissa sekä keittiössä shampanjaa juoden jo tuolloin tietämättä, että tulen tekemään samaa vuosia myöhemmin itse ihmisiä kestiten.

Ensimmäisen saarivapun jälkeen olen vieraillut Doritin luona kylässä useamman kerran. Dorit on siis true suokkilainen vuosien kokemuksella, myös maailman paras ja ihanin naapuri sekä ystävä. Mieleeni on jäänyt erittäin vahvasti eräs lämmin kesäilta, kun tulimme illan hämärtyessä kallioilta Doritin luokse teelle ennen kotiinpaluuta. Kuunneltiin musaa, fiilisteltiin elämää ja jotenkin kaikki oli todella hyvin tuossa hetkessä, vaikka oma elämä tuntui silloin luisuvan alamäkeen. Kuin tilauksesta samaisena iltana tuli kuin tulikin yksi kauneimmista koskaan näkemistäni auringonlaskuista. Juoksin vauhdilla lauttarantaan tuijottamaan, miten koko taivas värjäytyi ensin oranssiksi, sitten punaiseksi. Lopulta jäljellä oli vain haalistuneet värit sekä Helsingin kaupungin syttyneet valot veden toisella puolen. Mietin, miten lähellä ja samaan aikaan niin kaukana voikaan asua Helsingin ydinkeskustasta. Halusin tänne, pakoon kaupungin vilinää.

suomenlinna

Hypätäänpäs ajassa eteenpäin viime kevääseen, tarkemmin ottaen huhtikuulle. Asuimme Kauniaisissa Janitan kanssa kämppiksinä, todella väliaikaisessa asunnossa. Vuokraelämää oli jäljellä enää alle pari kuukautta eikä pikku yksiön etsiminen keskustasta tuntunut hyvältä ratkaisulta, kun oli saanut maistaa rauhallista omakotitaloelämää. Eräänä aamuna instagramia selatessa vastaan tuli liian houkutteleva tarjous: Suomenlinnasta olisi vapautumassa tämä sympaattinen asunto vuokranantajieni muuttaessa isompaan. Mietin sekunnin: yksin en pysty tänne muuttamaan, mutta kiinnostaisikohan Janitaa? Janita varmaan jossain kiirepäissään vastasi joo ja minuuttia myöhemmin olin laittanut viestiä, että me halutaan tämä asunto sen enempää tietämättä, mitä tuleman pitää.

Ei varmaan tule yllätyksenä, että kämppä saatiin ja niin koitti muuttopäivä toukokuun lopulla. Ja jälleen hyppy eteenpäin, nykyisyyteen, kun Suokkielämää on kulunut puolisen vuotta. Alkuhuuma on laskenut jo jonkin aikaa sitten, mutta mun fiilis meidän nykyistä asuntoa tai tätä koko elämää kohtaan ei! On ihanaa asua vartin päässä Helsingin ydinkeskustasta, mutta silti aivan omassa rauhassa vailla mi-tään häiriötekijöitä, kuten melua tai kiirettä. Oikeastaan ei tunnu edes, että asuu Helsingissä saati kaupungissa. Mietin edelleen sitä yksinäistä hetkeä lauttarannassa pari vuotta sitten, kun haaveilin voivani katsoa kaupunkia tästä perspektiivistä ja miettiä olevani kotona. Miten hullua on, että elän juuri sitä elämää nyt.

suomenlinna
suomenlinna

Eniten esitetyt kysymykset saaressa asumiseen liittyen ovat millä kuljette sinne, kuinka myöhään illalla pääsee vielä kotiin, mitä jos myöhästyy viimeisestä lautasta ja onko siellä kauppaa? Suomenlinnaan kulkee vuoden jokaisena päivänä lautta useaan otteeseen päivässä. Näin talvella aikataulut ovat suppeammat, kuin kesällä, jolloin lauttoja menee parhaimmillaan vartin välein. Pakko myöntää, että jännitin talviaikataulujen muutosta etukäteen, sillä olen tottunut olemaan melko vapaa kulkuri: vuosikaudet asuin kävelyetäisyyden päässä kaikkialta, mitä ikinä ihminen voikaan tarvita ja olen kammoksunut ajatusta julkisten kulkuvälineiden orjana olemisesta. Nyt yli kuukauden verran näiden talviaikataulujen kanssa elettyäni voin todeta, ettei tämä ole yhtään niin kammottavaa tai pelottavaa kuin kuvittelin – elämää täytyy kylläkin suunnitella hieman tarkemmin, mutta muutenpa en ole juuri joutunut tekemään mitään muutoksia elämääni. Ja viimeinen lautta kulkee edelleen kello 2:20 Kauppatorilta tänne, kuten kesälläkin, joten sitä ei parane missata. Ellei halua kukkua Mäkkärissä/Kauppatorilla tai yöpyä hotellissa (been there, done that haha) ja katua seuraavana päivänä, että miksi piti sinnitellä niin viimetippaan illan riennoissa.

Niin ja tosiaan ruokakauppa löytyy myös saarelta ja sehän on aika idyllinen (idyllistä saa myös maksaa kallista hintaa) K-Market merenrannalla – kuinka usein sä pystyt kauppareissulla maitohyllyllä pyöriessä (jolla en itse kylläkään pyöri, hah) tuijottamaan niin kauas horisonttiin, kuin silmä kantaa ja katsoa alati vaihtuvaa merimaisemaa? Aika harvoin. No mutta Suokissa sekin on arkipäivää, mikä toisaalta on vähän harmi, kun tottuu ihan liian hyvälle 😀 Saarelta löytyy toki muitakin palveluita. Kesäisin on jos vaikka mitä ravintoloita, joista en puoliakaan edes tiedä vielä. Mutta myös näin talviaikaan. Meidän naapurissa sijaitsee muun muassa aivan ihana kahvila Cafe Silo, josta saa itsetehtyjä herkkuja uunituoreista sämpylöistä itsetehtyyn granolaan ja piiraisiin. Suosittelen poikkeamaan sisään, jos ootte täällä visiitillä.

suomenlinna

Että kyllähän täällä kelpaa elellä, yhdessä Unescon maailmanperintökohtaista. Todella spesiaalia ja omalla kohdalla ainakin toistaiseksi vain väliaikaista, joten haluan nyt nauttia tästä niin paljon kuin vain suinkin voin ja myös jakaa teille elämää saarelta käsin. Seuraavassa osassa luvassa olisi meidän kodin esittelyä, joten pysykää linjoilla, jos teitä kiinnostaa päästä kurkistamaan sisään yhteen Suomenlinnan puutaloista.

Rauhallista elämää

Muuttaessani pois Helsingin ytimestä mietin paljon, mitenköhän tulen sopeutumaan siihen, etteivät kaikki palvelut olekaan kävelymatkan päässä tai kun ympärillä ei ole sitä hälinää ja vilinää, johon olen tottunut. Totunkohan suunnittelemaan elämääni julkisten kulkuvälineiden mukaan? Ja mitä jos oma rauha alkaakin ahdistamaan meitsiä, joka rakastaa kaupunkielämää? Yllättävää kyllä, muutos oli hyvin helppo enkä ole muutamaa tilannetta lukuunottamatta osannut kaivata takaisin keskustan vilskeeseen. Älkääkä ymmärtäkö väärin – tykkään edelleen kaupunkielämästä, mutta tähän elämäntilanteeseen ja hetkeen pelkkä keskustassa pyörähtäminen riittää vallan mainiosti. Tuntuu ihanalta, kun voi aina palata takaisin omaan rauhaan.

Olen alkanut muutenkin nauttimaan rauhallisemmasta elämänrytmistä. Ehkä tämä liittyy myös vanhenemiseen, ken tietää. On ihanaa viettää viikonloppuja chillisti kotosalla muutamia ystäviä kylään kutsuen ja saunoen. Pitkään pelkäämäni asia eli mummoutuminen on selkeästi alkanut myös meikäläisen kohdalla, haha. Tykkään myös siitä, että luontoa on ympärillä enemmän kuin aiemmin. Eräänä aamuna pihallamme muun muassa laidunsi pari peuraa ja tällä hetkellä auki olevista ikkunoista kantautuu pelkästään lintujen laulua. Kuinka siistiä!

Kaiken hyvän on kuitenkin aina jossain vaiheessa tultava päätökseen, myös meidän ihanan aikuisuuslarpin täällä omakotitalossa. Vaikka tiedostin jo muuttaessa, että koko touhu tulee olemaan erittäin väliaikaista, enkä esimerkiksi ole saanut (tarkoituksella) vielä edes kaikkia laatikoita purettua, tuntuu pois muuttaminen superhaikealta. Mitäpä sitä kieltämään. Valtaisat neliöt, unelmien marmorivessa, sauna ja kylpyamme sekä vaatehuone on aika jättää taakse. Omaa pihaa unohtamatta. Tästä kerkesi muodostumaan koti, tärkeä paikka, jossa voi olla rauhassa.

Nyt on kuitenkin aika kääntää sivua, suunnata kohti uusia tuulia. Ihan mukavaa elämää tästä edespäinkin on luvassa. Oikeastaan ihan todella mukavaa. Ja varsin erilaista. Pysykää kuulolla, kerron pian, minne meikäläinen Kauniaisista läksi.