Näin löydät suunnan tulevaisuudelle – Mazhr + ARVONTA

Kaupallinen yhteistyö: Mazhr & Asennemedia

Miltä kuulostais, jos sä pystyisit löytämään suunnan tulevaisuudelle yhden sovelluksen kautta? Ja vieläpä niin, että eteen tupsahtaisi juuri niitä oikeita työpaikkoja kuin tarjottimella konsanaan tilanteessa, jossa uusi työpaikka olisi tarpeen? Mä olen ihan super fiiliksissä, sillä pääsin tekemään yhteistyötä uudenlaisen palvelun Mazhrin (eli suomalaiseen suuhun sopivasti Mätser) kanssa, joka nimenomaan auttaa meitä nykypäivän muuttuneessa työnhakuprosessissa. Mazhr on siis oman näköistä urapolkua sekä itsemme löytämistä varten suunniteltu sovellus, joka yhdistää ne tyypit ja tahot keskenään, jotka sopivat toisilleen!

mazhr

Mun oma urapolku on hyvinkin poikkeava, joskaan ei enää nykypäivänä ennenkuulumaton: lukion jälkeen en tiennyt yhtään mitä haluan tulevaisuudelta tai minne lähtisin opiskelemaan. Mielessä pyöri kyllä esimerkiksi arkkitehdin ja sisustusarkkitehdin ammatit, mutta ne eivät tuntuneet hyvältä vaihtoehdolta silloin. Päätin olla hakematta mihinkään. ”Mutta miten sä pärjäät tulevaisuudessa, jos et nyt opiskele? Oletko ottanut huomioon, että mitä pidemmän aikaa olet kouluttautumatta, sitä vaikeampaa on päästä kouluihin enää sisälle? Arttu pitäisiköhän sun hakea kouluun nyt, kun hakuaika on taas käynnistynyt?”

Voisin jatkaa tätä viimeisten vuosien aikana kuultujen kysymysten listaa vaikka kuinka pitkälle. Tai itseasiassa nykyään harvemmin enää kukaan kyseenalaistaa meikäläisen tulevaisuutta, johtuen luultavastikin siitä, että olen tällä hetkellä vakaasti kiinni työelämässä, ilman jatko-opintoja. Enkä missä tahansa työssä, vaan uskaltaisin väittää, että unelmahommien kimpussa! Kun perustin tämän rakkaan blogini, en vielä silloin tiennyt mihin se tulee johtamaan. Hommat eskaloituivat puolivahingossa lyhyen ajan sisällä toiminimen perustamiseen ja hupsista, olin ajautunut yrittäjäksi sekä alalle, josta en ollut oikeastaan osannut edes haaveilla. Yhtäkkiä olivat ne palaset loksahdelleet paikoilleen, joita olin kovasti yrittänyt päässäni ratkoa usean vuoden ajan. Tämä tuntui omalta. Ja siltä se tuntuu edelleen, nyt kun takana on parisen vuotta oman yrityksen pyörittämistä.

Aluksi kaikki lähti liikenteeseen blogiyhteistöistä, jotka pikkuhiljaa laajenivat muun sosiaalisen median pariin. Olin duunaillut itse reissuvideoita, sekä kokeilevampia taide-klippejä omaksi ilokseni jo pidempään blogin rinnalla, kun joku ne bongasi. Pian aloin saamaan työehdotuksia mainosfilkkojen tekemisestä yrityksille. Sana kiiri, meikäläisen kuvauskalusto kasvoi ja taidot karttuiva. Töitä sateli koko ajan lisää ja tästä on seurannut jälleen uusi ala, mitä en ole edes lukion jälkeen osannut ajatella – olen nykyään myös pienen produktion videotuottaja! Mun oman potentiaalin löytäminen on siis tapahtunut täysin ja pelkästään kokeilemalla, eli yrittämisen kautta. Muilta ihmisiltä saatu palaute on rohkaissut kokeilemaan uusia juttuja, jota myötä olen löytänyt itsestäni sellaisia kykyjä sekä kiinnostuksenkohteita, joita en ole välttämättä itse osannut ajatella.

Miten oma potentiaali voi löytyä sovelluksen avulla? Mazhrin toiminta perustuu sertifioituihin psykologisiin testeihin, joita palvelusta löytyy tällä hetkellä kuusi kappaletta (tulevaisuudessa luvassa lisää testejä):

SERTIFIOIDUT PSYKOLOGISET TESTIT

  • Persoonallisuus ja käyttäytyminen (testin avulla tunnistat vahvuutesi ja omat kehittymisen alueet)
  • Arvot ja motivaatio (kertoo millainen työnantaja jakaa kanssasi samankaltaisen arvomaailman)
  • Verbaalinen päättelykyky (kuinka hyvin hallitset verbaalisen informaation)
  • Numeraalinen päättelykyky (näyttää osaatko tehdä loogisia päätöksiä numeroiden perusteella)
  • Looginen päättelykyky (teetkö oikeita johtopäätöksiä kohdatessasi monimutkaisia asiakokonaisuuksia)
  • Englanninkielen testi

Yhden testin tekemiseen menee noin 15-20 minuuttia, jonka jälkeen saat eteesi taulukon, missä näet tarkat tulokset kyseiseen osa-alueeseen liittyen. Testeistä saadun datan avulla on helppo tunnistaa omat vahvuudet ja kallisarvoista tietoa on tottakai myös omat kehityskohdat: kukapa ei haluaisi kehittyä koko ajan paremmaksi versioksi itsestään, eli kehittää juuri niitä osa-alueita elämässä, jotka ovat vähiten hanskassa. Tärkeänä infona vielä, että tällä hetkellä kahden testin aloituspaketin saa 24,95 euron hintaan (huom. tsekkaa lopun arvonta).

mazhr

Mä pääsin tekemään kaikki testit ja ajattelin jakaa teille hieman saamaani dataa, joka kieltämättä yllätti! Lähdin tekemään testejä suurella mielenkiinnolla, myös hieman jännitynein fiiliksin, sillä en ole lukion jälkeen saanut tämän kaltaista palautetta omasta itsestäni. Vaikka koen tietäväni ja tuntevani itseni melko hyvin, en silti tiedä tarkkaan missä mennään.

Yllätyksenä ei tullut se, että olen vahvimmillani sosiaalisesti, tai että pyrin aina tasavertaisuuteen ja haluan välttää konfliktit. Ei myöskään se, että tarvitsen rennon ja hauskan työilmapiirin suoriutuakseni parhaiten duuneista. Se mikä itseni kuitenkin yllätti, oli että verbaalinen- sekä looginen päättelykyky ovat linjassa suurimman osan ihmisistä kanssa. Koska en ole “joutunut” pitkään aikaan käsittelemään haastavia aineistoja tai tekemään haastavaa päättelyä toisin kuin opiskellessa, luulin olevani aivan susi näillä osa-alueilla. Mutta molemmat olivatkin aivan hyvällä tolalla. Toki petrattavaa löytyy, mutta vähemmän mitä etukäteen ajattelin.

Testeistä myös paljastui, etten olekaan kovin systemaattinen ihminen toisin kuin olen aina luullut. Olen kuvitellut olevani suunnitteleva ja että päässäni on selkeä strategia miten työni hoidan. Testien jälkeen totuus oli toinen ja kun aloin enemmän miettimään asiaa, tajusin että tottahan se on. Pidän kyllä aina deadlineista kiinni, mutta muuten en ole läheskään niin hyvin organisoitu kuin kuvittelin. Täytyy siis todella kehittyä tässä!

Oli ihan äärettömän mielenkiintoista sekä arvokasta saada kaikki tämä data, mitä testeistä käteen jäi, sillä palautteen avulla pystyn viemään omaa yritystä ja sen pyörittämistä entistä parempaan suuntaan. Sen lisäksi, että Mazhrissa näet taulukossa numeroin 1-9 eri kohdat omalta osaltasi, pystyt myös lataamaan itsellesi virallisemmat lausunnot, joissa kerrotaan kunkin testin vahvuuksista, heikkouksista sekä annetaan kehittymisvinkkejä tulevaisuutta silmällä pitäen. Sovelluksessa on myös tulostettavissa oleva Mazhr Card, joka on kuin CV. Siihen on poimittu vahvuutesi kaikilta eri osa-alueilta. Ja jos nyt et halua ihan kaiken tiedon näkyvän julkisena (esimerkiksi jos se englanninkieli ei ole vahvuutesi), niin pystyt itse säätelemään mikä näkyy muille, mikä pelkästään itsellesi.

mazhr

Sertifioitujen testien lisäksi Mazhrin kautta on mahdollista saada coachaus -palvelua joko onlinessa tai kasvokkain. Tämän palvelun avulla pystyt hankkimaan itselleen tärkeää henkilökohtaista uravalmennusta, olitpa opiskelija tai esimerkiksi vaikka uraa vaihtamassa. Täydellinen jatke sertifioiduille testeille, joiden tuloksia pääsee tutkimaan ja ymmärtämään paremmin ammattilaisen avustuksella. Itselläni tämä coachaus on tulossa myöhemmin tällä viikolla. Jännittävää!

Mazhr-sovellus on ladattavissa App Storesta ja Google Play Storesta, sekä käytettävissä myös selaimessa. Ja nyt siihen arvontaan: saan arpoa kymmenelle onnekkaalle lukijalle koodin Mazhriin, jota kautta pääsette tekemään Persoonallisuus sekä Arvot ja motivaatio -testit oman tulevaisuutenne suunnittelun avuksi. Kerro kommenteissa meitsille miks just sun täytyis saada koodi ja mitä haluaisit selvittää testien avulla itsestäsi, niin olet mukana arvonnassa. Arvonta-aikaa sunnuntaihin 9.12. asti.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!