My city: Töölö

toolo1

Tässäpä My City -sarjan toinen osa (ensimmäinen löytyy täältä). Helsinki on kaunis kaupunki. Kaupunki, josta on muodostunut mulle varsin lyhyessä ajassa koti. Tuntuu, kuin olis aina sitä ollutkin, vaikka suurimman osan elämästäni olen elänyt jossain aivan muualla. Otin muutaman fiiliskuvan eilen illalla tästä meitsin hoodseilta Töölöstä. Saa nähdä ovatko nämä kadut “meitsin hoodseja” enää parin kuukauden kuluttua, meillä kun jätkien kanssa loppuu vuokrasoppari elokuun lopussa, ja vielä en ole kerennyt miettimään asumiskuvioitani sen pidemmälle. Pitäis ehkä skarpata ja alkaa metsästämään kämppää, koska ne tunnetusti vuokrataan alta aikayksikön tähän aikaan vuodesta. Toivottavasti en ole liian myöhässä! Olen myös päättänyt, että Helsingissä kun asutaan, niin sitten asutaan kantakaupungissa. Lähiöt on osaltani koettu. Haluan elää lähellä kahviloita, kauppoja ja tapahtumia – lähellä asioita, minkä takia viihdyn täällä niin hyvin. Jotkut pitävät, kun ympärillä on enemmän tilaa ja luontoa. Itse tykkään kaupungin hälinästä, joka Helsingissä on kylläkin varsin pientä. Puistot ja merenranta riittävät luonnoksi. Ja nopeastihan tästä pääsee kunnon pusikkoon, jos yhtäkkiä tulee tarve sinne päästä. Epäilen kyllä.

toolo2 toolo3 toolo4 toolo5

Oman elämän gladiaattori

gladiaattori1

Tässäpä yhdet asukuvat viime viikolta. Koska ilta oli lämmin, vedin jalkaan ekaa kertaa tänä vuonna mun gladiator -tyyliset sandaalit, jotka ostin tasan vuosi sitten Jenkkireissulta. Olin etsiskellyt juuri tuollaisia kenkiä koko reissun ajan, mutta missään kaupassa ei tullut vastaan paria, joka olis saanut mut tekemään ostopäätöksen. Ennen kuin astuin Las Vegasissa All Saintsin liikkeeseen. Näin sandaalit, ja ne olivat just sellaiset kuin halusin. Sovitin tottakai jalkaan ja se oli menoa se. Materialisti kiittää ja kuittaa.

Olen ollut viime päivinä järjettömässä matkakuumeessa. Pienikin asia, joka tuo muistot mieleen, ja olen miettimässä pääni puhki miten pääsisin juuri sillä sekunnilla minne milloinkin. Toistaiseksi olen keksinyt kaksi ratkaisua. Tai no ideaa. Joko pitää keksiä teleportti (menneisyyteen/ ihan vaan toiseen paikkaan tässä ajassa), tai voittaa lotossa. Eli siis kaksi erittäin varteenotettavaa vaihtoehtoa, eikö vaan? Ei jollain sattuis olemaan tekeillä teleporttia ja tarvis ensimmäistä koekaniinia? Okei, nyt lähtee liian korkealiitoiseksi 😀 Siispä suuntaan aamupalalle ja mietin realistisia vaihtoehtoja matkakuumeen helpottamiseen. Peace out!

gladiaattori2 gladiaattori3 gladiaattori4 gladiaattori5 gladiaattori6

Kuvat: Arttu ja Reeta

Hattu: H&M
Paita: Second Hand
Housut: Asos
Sandaalit: All Saints
Kangaskassi: Makia

Kesäilta Skattalla

skatta1

Viime viikko oli melkosta haipakkaa. Olin joka päivä menossa jossain, tietysti työn sallimissa rajoissa. Torstai-iltana päädyttiin vähän puolivahingossa viettämään iltaa Reetan kämpän sisäpihalle Katajannokalle. Lähdettiin alunperin pienellä köörillä Kaivariin, mutta matkalla saatiin päähänpistos tehdä iltapalaa ja pian löydettiin itsemme ostamassa aineksia kanasalaattiin.

Tyttöjen kämpän sisäpiha Skattalla on erittäin hieno! Yhdellä reunalla on todella vaikuttava, korkea murattien peittämä seinä (harmi ettei tällä 50mm putkella saanut siitä kunnon kuvaa). Raahattiin taloyhtiön pöytäkalusteet keskelle pihaa ja laitettiin kynttilöitä tuomaan tunnelmaa pimenevään kesäiltaan. Kyllä oli mukavaa ja maistuipa kanasalaattikin hyvälle tuossa miljöössä! Meidän meininki näytti mukavalta ilmeisesti myös ulospäin, saatiin nimittäin kehuja eräiltä taloyhtiön asukkailta. Puolenyön jälkeen kipiteltiin yhdessä kohti omia sänkyjämme pitkin Aleksanterinkatua ja ihailtiin öistä kaupunkia. Kiitos illasta true-emännälle eli Reetalle, sekä Jantsalle ja kaimalleni Artulle!

skatta2 skatta3 skatta4 skatta5 skatta6 skatta7

Aamujen aamu

aamujenaamu1

Helteet sen kun jatkuu, niin myös shortsikelit. Eilen heräsin aikasin aamulla, ja suuntasin Hietsuun biitsille frendin kanssa. Oli kerrassaan muikea fiilis polkea pyörällä pitkin kesäisiä katuja kohti rantsua ja nähdä kaikki ihmiset niin kesäfiiliksissä! Pyörä parkkiin, nopeasti hyvä käryytyspaikka rannalta, pyyhe alle ja maha kohti taivasta: voisiko aamu paremmin alkaa?! Söin aamupalan vasta rannalla, ja ette arvaa mistä mun aamupala koostui.. Terveellisille elämäntavoille kun olen alkanut, niin tottakai vanilijajäätelöstä ja mansikoista 😀 Maistui hyvälle.

Muutama muukin oli ajatellut lähteä biitseilemään, nimittäin about 11-12 aikaan hietikko oli täynnä jengiä. Mutta kukapa haluais tuhlata tämmösiä kelejä sisällä? Ellei sitten ole pakko, kuten meitsillä kolmen jälkeen duunin alettua. Työt ei maistunu ihan yhtä hyvälle kun aamuinen jäde ja mansikat. Onneksi (ja toivottavasti) tällaisia kesäpäiviä vielä riittää. Mites te muut vietitte hellepäivän?

Ps. Mikä siinä on kun joka vuosi ensimmäisten auringonottokelien aikaan unohtaa, että kyllä, aurinkorasva on ihan jees keksintö myös Suomessa (terveisin selkäpuolelta pysyvästi punastunut).

aamujenaamu2 aamujenaamu3 aamujenaamu4

Kuvat: Arttu Poutiainen