Cruising around Helsinki

Käytiin eräänä iltana cruisailemassa ympäri Helsinkiä, minä omalla cruiserilla, Samppa pyörällä. Otin GoPron messiin ja kuvailin huvikseni videoa, josta kokosin pienen pätkän (joka nähtävissä yllä). Ihan hauskaa kikkailla, tuon härpäkkeen kanssa. Täytynee käydä vielä jonain iltana, kun aurinko paistaa, kokeilemassa uudestaan, koska kuvan laatu olis paljon parempi. Nyt sattui sumuinen ja harmaa ilma, joka ei kylläkään menoa haitannut.

Kesäpäivä Suomenlinnassa

Kuten edellisessä postauksessa lupailin, pistän nyt tulemaan Suomenlinnasta otettuja kuvia. Sää oli täydellinen ja Suomenlinna nyt on niin idyllinen paikka, että kuvaamisen suhteen oli myös täydelliset olosuhteet. Lähdettiin kavereiden kanssa piknikille, joten en halunnut olla koko aikaa kuitenkaan kameran takana, vaan nautin mieluummin seurasta ja etenkin eväistä. Jonain hyvänä päivänä lähden vielä uudestaan tuonne pelkästään kuvaamismielessä. Tietenkään ruokia unohtamatta.

Jos haluaa viettää täydellisen kesäpäivän, niin voin antaa muutaman vinkin:
– nappaa mukaasi hyviä tyyppejä
– jotain hyvää syötävää ja juotavaa kannattaa pakata repun pohjalle
– pyydä sääukkoa puhaltelemaan pilvet muualle ja kääntämään lämmitykset päälle
– nauti elämästä

Siinäpä about ne tärkeimmät. Suosittelen kokeilemaan!

Time for shorts

shorts

Nyt saatan sanoa, että kesä on saapunut tännekin! Tästä kertoo se, että uskaltauduin eilen ulkosalle lyhemmässä vaatetuksessa. Shortsit ja t-paita riittivät erinomaisesti lämmittämään sekä kroppaa, että mieltä. Vedin varmuudeksi jalkaan vielä pitkät sukat, jotka auringon laskettua osottautuivat hyväksi valinnaksi (päivällä olis tarennut ilmankin). Kävin kesän ensimmäistä kertaa Suokissa nauttimassa kesäpäivästä kavereiden kanssa ja jälleen sai todeta kuinka hieno paikka tuo saari on! Satuttiin olemaan paikalla juuri parhaan valon aikaan, kun aurinko alkoi laskemaan. Räpsin muutamia kuvia, joista luvassa postaus tässä lähiaikoina.

Seuraavat pari viikkoa tulee olemaan aika hektiset, koska töitä on luvassa vähän normaalia enemmän. Päivittelen blogia niin paljon kun aika antaa myöten. Ja niin, tänne blogipuolelle on luvassa jotain siistiä. Pysykäähän siis linjoilla!

suomenlinnaasu (3 of 5) suomenlinnaasu (5 of 5) suomenlinnaasu (2 of 5)

Kuvat: Samppa Mehtälä

Paita: H&M
Shortsit: Forever21
Sukat: American Apparel
Kengät: Vans
Aurinkolasit: Rayban

Vimma – Behind the scenes

Sain muutamia viikkoja sitten sähköpostiviestin, että haluaisinko lähteä kokeilemaan miltä tuntuisi kuvata videomatskua Vimman kuvauksista behind the scenes meiningissä. Tiesin Vimman merkkinä jo entuudestaan, ja vastasin tietenkin myöntävästi. Vimma on siis pääosin lastenvaatteita suunnitteleva yritys, ja monelle varmasti tuttu esimerkiksi Lettilegginseistä.

Eräänä tiistai-iltana suuntasin Seurasaareen, jossa kuvaukset olivat. Kamera lauloi melkein taukoamatta alusta loppuun asti ja materiaalia kertyi kiitettävästi. Kaikesta raakamatskusta kursin kokoon muutamia minifilkkoja. Ajattelin jakaa tänne teille yhden niistä. Kannattaa katsoa HD laadulla. Enjoy!