Head-to-toe black

headtotoeblack

Kuten kaikki tietävät, mustaa pidetään yleensä tyylikkäänä pukeutumisessa. Toisaalta moni ajattelee olevansa tylsä ja mielikuvitukseton, jos pukeutuu mustaan. Itse olin eilen päästä-varpaisiin mustassa asussa, ja tykkäsin kovasti (ja olin yhtä hauska kuin ennenkin). Olen nyt keksinyt kikan, jolla pystyn pitämään nuita nahkakenkiä ilman hillittömiä rakkoja kantapäissä. Teippiä vaan ihoon kunnon kerrokset ja avot. Pientä vaivaa siis joutuu näkemään, mutta so what.

Tässä eräänä päivänä kävi niin, että Artun hattuepisodi sai jälleen uuden käänteen, nimittäin ollessani shoppailemassa, huomasin H&M naistenpuolella näppärän näköisen hattusen. Heitin sen huvikseni takaraivolle ja kuinka ollakkaan, se oli täydellisen kokoinen. Ei auttanut muu kuin ostaa hattu pois siitä hyllyltä pölyttymästä. Nyt minulla on siis kaksi hattua, tummansininen ja musta. Voi olla, että jos vielä kerkeän niin palautan tuon ensimmäisen. Tai voi myös olla että pidän molemmat kaksi ja aina kun tuulee vähemmän niin virittelen isomman hatun nyörein, nauhoin ja suurella määrällä hiuslakkaa päätäni koristamaan.

allblack2 (1 of 1) allblack1 (1 of 1) allblack (1 of 1)

Kuvat: Janita Autio

Hattu: H&M
Nahkatakki: Second Hand
Paita: Weekday
Farkut: H&M
Kengät: Second Hand

Style inspirations

styleinspo1

Olen kiinnostunut pukeutumisesta ja tyyleistä. Tykkään seikkailla internetissä ja hakea inspiraatiota streetstyle kuvista. Pinterest onkin osoittautunut loistavaksi sivustoksi tuohon tarkoitukseen. Muutama päivä sitten törmäsin pariin uuteen sivustoon, jossa on koottu yhteen miesten katutyylejä sivutolkulla. Ajattelin jakaa tänne teille muutaman kuvan, joissa olevat asut voisin itse pukea päälleni vaikka heti. Henkilökohtaisesti pidän rennosta tyylistä. En ole mikään muodin aallonharjalla ratsastaja, vaan poimin päälleni vaatteita, jotka tuntuvat hyvältä ja miellyttävät silmää (voi olla, että muutama muu jakaa samaisen ajatuksen, haha), riippumatta siitä ovatko ne juuri nyt “muodissa” vai ei. Tänne poimimissa asuissa tykkään siitä että ne näyttävät rennoilta, mutta samalla tyylikkäiltä. Ei ole yritetty mitään liikaa, vaan pysytty simppeleissä ratkaisuissa ja se toimii.

Oma tyylini koostuu useimmiten farkuista ja kauluspaidasta taikka collegesta, eli ihan perus elementeistä. Joskus on enemmän intoa käyttää mielikuvitusta, mutta on myös päiviä kun tykkään pukea päälle perusvarmat vaatteet ilman sen kummempia twistejä (= tylsät vaatteet, haha). Viimeisen vuoden aikana olen käyttänyt erittäin vähän rahaa vaatteisiin. En ole shoppaillut kunnolla piiiitkään aikaan. Johtunee ehkä siitä, että pyrin nykyään panostamaan mieluummin laatuun kuin määrään. Nuorempana tuli tehtyä hutiostoksia melko usein, ja kaapit täyttyi turhasta krääsästä. Monet vaatteet jäivät myös sinne kaappeihin melkein käyttämättöminä (ja taitaapa siellä kotikotona olla vieläkin läjä meikäläisen vanhoja vaatteita). Keväällä, kun turhauduin sellaisten vaatteiden määrään, joita ei tullu käytettyä juuri koskaan, päätin karsia kaiken ylimääräsen pois. Ihan kaikkea turhaa en saanut silloin laitettua kiertoon, joten voisin nyt kesän aikana viedä tämän projektin päätökseen. Toivottavasti kesän lopussa vaatekaapistani löytyy ainoastaan perushyvät vaatteet. Siitä on hyvä lähteä rakentamaan enemmän tämänhetkisen itseni näköistä vaatekaappia!

styleinspo2 styleinspo3 styleinspo4 styleinspo5

Kuvat kopioitu Men In This Town ja Fashionbeans

Juhannusyö

juhannusyo1

Vietin elämäni ensimmäisen kaupunkijuhannuksen tänä vuonna. Aina aiemmin olen ollut joko jossain mökillä tai kotona pohjoisessa. Oli hämmentävää nähdä kuinka hiljaista Helsingissä todella on juhannuksena!

Juhannusyönä, kun oltiin jo yökylään tulleen kaverin kans menossa nukkumaan, sain naapurissa asuvalta frendiltä viestin klo 3:01 että lähetään pyöräileen. Ja mehän lähdettiin! Hurautettiin Lauttasaareen meren äärelle nauttimaan maisemista, ja oltiimpa siellä niin myöhään, että kerettiin katselemaan auringon nousuakin. Oli aivan järjettömän kaunista! Ja rauhallista. Mieli lepäs toden teolla. Nukkumassa oltiin joskus aamulla klo 5 jälkeen. Tässäpä muutama kännykällä otettu kuva, joiden laatu ei ehkä ole se paras, mutta fiiliksestä saa kiinni.

juhannusyo2 juhannusyo3

Denim jacket

denimjacket1

Juhannus oli ja meni. Sääherra oli tänä vuonna hieman suopeampi edellisvuoteen verrattuna ja ulkona jopa saattoi olla ilman toppavaatteita. Juhannusaattona uskaltauduin ulkosalle pelkällä t-paidalla ja farkkutakilla, ja niin kauan kun aurinko lämmitti, oli tässä asussa hyvä olla. Hullua ajatella, että olen tänä kesänä käyttäny joka päivä takkia. Olisin todellakin jo valmis heittämään pitkät housut ja takit kaapinpohjalle, mutta minkäs sille mahtaa kun ei ole säät lämmenneet. Toivottavasti edes vielä jossain vaiheessa! Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

denimjacket2 denimjacket3

Kuvat: Janita Autio

Farkkutakki: Second Hand
T-paita: Forever 21
Farkut: H&M
Kengät: Vans