Kaksi kivaa hotellia Kööpenhaminasta

Kööpenhamina on jokaisen skandinaavista tyyliä rakastavan mekka – aivan kuin jokainen kööpenhaminalainen olisi lukaissut läpi pukeutumisoppaan, sillä vastaan tulevat ihmiset ovat suurimmalta osin kaikki minimalistisen tyylikkäitä. Köpisläisten tyylitaju ei rajoitu pelkästään pukeutumiseen, vaan kahvilat, ravintolat sekä putiikit ovat myös toinen toistaan hienommin sisustettuja. Ehkä olen myös yrittänyt kurkkia paikallisten ikkunoista sisään ja huomannut tyylitajun jatkuvan koteihin asti. Halusimme frendini kanssa lähteä käymään tuolla Skandityylin mekassa pienellä get-awaylla fiilistelemässä Kööpenhaminaa  ja sen mageimpia hotelleja.

Kaksi yötä, kaksi eri hotellia, joista molemmat olivat omalla tavallaan täydellisiä. Ensimmäisen yön vietimme Nobiksessa, joka on hotelli vailla vertaa. Väitän, että Nobis peittoaa useimmat Kööpenhaminan hotellit tyylikkyydellään, sillä se on aivan viimeiseen asti mietitty.

kööpenhamina hotelli

Rakennus itsessään on tyylikäs, vanha kivitalo keskustan tuntumassa mutta kuitenkin omassa rauhassa. Sisääntulo saa jalat vapisemaan, kun valtavat marmoriportaat ja ornamentit toivottavat vieraan tervetulleeksi. Hotellissa on oivallisesti yhdistetty todella prameita elementtejä skandinaavisen minimalistiseen tyyliin sopivaksi. Marmori, betoni sekä hieno puu ja nahkaiset yksityiskohdat ovat hotellin selkeitä pääelementtejä.

kööpenhamina hotellikööpenhamina hotellikööpenhamina hotellikööpenhamina hotelli

Normaalit huoneet ovat kivan kokoisia ja huonekorkeus reilusti yli kolme metriä. Kylpyhuone myös kooltaan tilava ja päällystetty valtavilla marmorilaatoilla. Kunpa joskus olisi itsellä mahdollisuus samanlaiseen ratkaisuun.

Aamiaisella tarjontaa ei ollut ehkä niin paljoa kuin hotelliaamiaiselta ajattelee, joskin kaikki tarpeellinen löytyi. Vieläpä todella kauniisti laitettuna. Mielestäni sopii hyvin tämän tasoisen hotellin tyyliin, ettei jokaisesta hotellista tuttuja buffet-pöytiä löytynyt. Ja mikä tärkeintä, kaikki oli laadukkaista raaka-aineista valmistettu sekä hyvää!

kööpenhamina hotellikööpenhamina hotelli

Pääsimme tsekkaamaan oman huoneemme lisäksi myös Junior-Suiten, joka oli upea! Fiilikseltään sekä elementeiltään huoneet olivat samanlaisia, mutta sviitti oli kooltaan huomattavasti isompi kuten myös sen kylpyhuone. Tuosta unelmakylppäristä löytyi leveälautaisen ikkunan lisäksi valkoinen kylpyamme. Aivan törkeen magee! Normaalikokoinen huone Nobiksessa kustantaa noin 350€ yöltä, joten mikään halpa kohde kyseessä ei ole. Mutta mikäli haluaa päästä fiilistelemään tappiin asti hiottua sisustusta sekä skandinaavista tunnelmaa, niin suosittelen hotellia edes yhdeksi yöksi (kuten mekin teimme).

kööpenhamina hotellikööpenhamina hotelli

Toinen yö oli varattuna Hotel Danmarkista, aivan Nobiksen lähellä. Tämä hotelli oli huokeampi hinnaltaan, myös pienempi kaiken kaikkiaan, mutta varsin viehettävä. Kotoisa kuvaa mielestäni tätä hotellia hyvin. Perushuoneen saa yöksi hintaan 260€. Huoneita löytyy vanhemmasta sekä uudemmasta rakennuksesta, jotka tekevät hotellista yhden. Me saimme perushuoneen uudemmalta puolelta, joten huonekorkeus ei ollut samaa luokkaa kuin Nobiksessa. Sen sijaan kotoinen pieni huone kauniilla näkymällä hurmasi meikäpojan täysin. Vanhemman puolen huoneet ovat hieman enemmän Nobiksen kaltaisia.

kööpenhamina hotellikööpenhamina hotellikööpenhamina hotelli

Hotel Danmarkin aula oli jälleen kuin monet muutkin Kööpenhaminalaiset mestat – skandinaavisen linjakas, mutta kuitenkin persoonallinen nahkasohvineen ja puuelementteineen. Sanoisin, että paikka henki osittain 60-lukua. Hotellin aulassa tarjoiltiin joka päivä tiettyyn aikaan lasillinen hotellin piikkiin. Mielestäni aika hieno ele, sillä useat vieraat olivat kokoontuneet nahkasohville istuskelemaan ja rupattelemaan. Tällaiseen ei joka paikassa törmää.

kööpenhamina hotellikööpenhamina hotelli

Vaikka lämpötilat olivatkin Kööpenhaminassa jo meidän reissun aikaan lähempänä kahtakymmentä, ei hotellin kattoterassilla vielä ollut juurikaan mitään elämää. Mutta sellainen löytyy ja voin vain kuvitella, kuinka magee mesta se onkaan istuskella auringonlaskun aikaan, sillä jokapuolelle avautuu nätit näkymät Köpiksen kattojen ylle! Tänne suosittelen vaikka vaan piipahtamaan, vaikkei hotellissa yöpyisi.

kööpenhamina hotelli

Voin suositella kumpaa tahansa hotellia lämpimästi, mikäli suuntana on Kööpenhamina. Kumpikaan ei tule jättämään kylmäksi ainakaan tyylinsä puolesta. Tuskin myöskään fiilikseltä.

Unelmaloma Lapissa

levi tekemistä

Kyllä on kuulkaa Levi tekemistä täynnä – lensin Lappiin alkuviikosta kolmeksi päiväksi Peak Performancen, Levin Iglujen sekä Levin matkailun järkkäämälle reissulle, enkä ole pitkään aikaan ollut yhtä aktiivinen kuin noiden muutaman päivän aikana. Sara oli järjestänyt meidän poppoon päänmenoksi kaikkea lumikenkäilystä helikopteriajeluun ja tuo meidän poppoohan oli aivan timanttia! Kaikki entuudestaan tuttuja tyyppejä, mutta kuitenkin sen verran vieraita, että ihan vähän jänskätti lähteä reissuun. Suhasimme paikasta toiseen viiden hengen jengillä kolme päivää ja kyllä oli kuulkaat kivaa!

Maanantaina suunnistimme lentokentältä suoraan rinteeseen. En ole käynyt Talman reissua lukuunottamatta lumilautailemassa lähes kymmeneen vuoteen, josta syystä isot mäet saivat polveni kieltämättä tutisemaan. Oloa ei myöskään yhtään helpottanut monen tonnin kamerakalusto maailman vähiten rinteeseen tarkoitetussa nahkarepussa. Onneksi parin mäen jälkeen jännitys vaihtui innostukseksi ja olisinkin voinut laskea vaikka koko päivän auringon porottaessa lähes kirkkaalta taivaalta. Ohjelmassa oli kuitenkin paljon muuta meininkiä, joten laskuhommat saivat väistyä muutaman laskun jälkeen ja hyppäsimme helikopterin kyytiin.

Helikopterilento oli mulle ensimmäinen laatuaan ja jotenkin aivan absurdia. Kyyti oli paljon tasaisempi kuin osasin odottaa eikä kymmenisen minuuttia ilmassa riittänyt mihinkään. Onneksi sain edes muutaman photon ja videonpätkän ikuistettua muistoksi. Mutta kyllä täytyy tuollaisen hilavitkuttimen kyytiin päästä vielä toistekin. Vaikka jossain Grand Canyonilla tai Manhattanin yläpuolella. Go big or go home.

levi tekemistälevi tekemistälevi tekemistälevi tekemistälevi tekemistälevi tekemistä

Ennen illallista Game of Thrones -henkisessä Snow Villagessa oli aika pyörähtää nopeasti tulevien öiden majapaikassa – Levin Igluilla. Siitä asti, kun somessa alkoi pyöriä ensimmäisiä kuvia näistä uskomattomista hotelleista, olen halunnut päästä kokemaan tuon kauneuden. Oli pakko ottaa muutamat riemuhyppelyt sängyllä, vaikka aikaa ei ollut puoltatuntia enempää ennen illalliselle suuntaamista. Ja moriens, mikä illallinen meillä olikaan! Syötiin 100% jäästä sekä lumesta valmistetun hotellin jäisillä penkeillä kolmen ruokalajin illallisen. Eikä ollut mikä tahansa illallinen, vaan ehkä yksi elämäni parhaimmista sellaisista. Jokainen annos oli viimeiseen asti hiottu, hienosti suomalaista keittiötä esiintuova ja ennen kaikkea suussasulava. Kokemus vertaansa vailla! Mahat pullollaan ajoimme takaisin majapaikkaamme nauttimaan maailmankuuluista igluista.

levi tekemistälevi tekemistä

Toisena päivänä lähdimme pienelle metsäretkelle lumikenkäilemään. Otimme suunnaksi Levin Panorama hotellin, sillä siellä oli kuulemma tsekkaamisen arvoinen kahvila. Köpöttelimme jonkin aikaa rinteessä valtavien lumikenkien kanssa, ennen kuin kylmä tuuli sekä lumisade ajoivat meidät lämmittelemään kotakahvilan nuotion ääreen. Ihan tosi viihtyisä mesta, jossa australialainen työntekijä tekaisi tuon tuosta niin kaakaot kuin letutkin vieraileville asiakkaille. Ikkunan toisella puolella pauhaavaa myräkkää tuijotellessa oli täydellinen hetki nauttia kuppi kuumaa kaakaota sekä mitäs muutakaan kuin paahdettuja vaahtokarkkeja!

levi tekemistälevi tekemistä

Illaksi Joonas oli järkännyt meille saunomista Northern Lights Ranchilla, joka niinikään oli somesta tuttu mesta. Pääsimme syöttämään jäkälää poroille sekä nauttimaan saunan lisäksi paljusta ja hieman erikoisemmasta “muna”-saunasta. Tämä sauna oli lähes pelkkää pleksiä ja voin vain kuvitella, miltä revontulet näyttäisivät tuolta käsin. Meille ei revontulia suotu tällä reissulla, mutta ehkä ensi vuonna sitten.

levi tekemistälevi tekemistälevi tekemistä

Kolmantena ja viimeisenä päivänä lähdimme haikkaamaan Kätkätunturille heti aamusta. Sää oli ihan tajuttoman hyvä, sillä kun ei tuullut ollenkaan, pystyi upottavassa hangessa tallustelemaan aivan hyvin pelkkä poolopaita päällä ilman että palelsi. Omasta huonosta kunnosta huolimatta meitsi pysyi muiden remmissä koko matkan ja laulut raikasivat vielä alas tullessakin. Patikkaretken jälkeen aurinkoinen sää suorastaan pakotti meidät ottamaan suunnaksi Tuikku, joka on rinnekahvila Levin huipulla. Fiilis oli kuin Alpeilla konsanaan. Tai no mistä mä tiedän, kun en ole koskaan käynyt, haha. Ihanaa oli!

Nälkä alkoi painamaan juuri sopivasti, sillä meidän viimeinen aktiviteetti oli kokkaaminen avotulella Pallastunturin kupeessa sijaitsevassa kodassa Arctic Frontierin kanssa. Australialainen Kate johdatteli meidät Lapin luontoon, jossa saimme herkutella mm. lumesta valmistettua marjajädeä sekä nokkosilla täytettyjä rieskarullia. Kun olimme saaneet mahat täyteen, oli aika hypätä autoon ja hurauttaa lentokentälle. Pakko sanoa, että olo oli hieman pöllämystynyt, kun kolme tuntia tuolla kodalla istumisesta olinkin jo Helsinki-Vantaalla taksijonossa. Kotiin tultua haistoin vielä nuotion tuoksunkin itsessäni.

levi tekemistälevi tekemistäPhotos by me, Sara and Henriikka

Semmonen aktiiviloma Lapissa sitten! Kiitos vielä kaikille järjestäjille sekä parhaalle reissujengille. Ja kiitos talvi! Nyt olenkin erittäin valmis vastaanottamaan kesän. Joten pyydän: kesä tule jo! Eikö se niin mene, että kun jonkun haaveen sanoo ääneen, niin tuo haave yleensä toteutuu? Uskon tähän vakaasti ja toivon, että nurmikko alkaa ihan kohta vihertämään.

Paras lentokokemus ikinä

qatar business-luokka

Miltä sun naama näyttäis, kun kuulisit lentokentän lähtöportilla saavasi upgreidauksen business-luokkaan normaalin economyn sijaan? Veikkaan, että vähintäänkin pöllämystyneeltä. Näin ainakin omalla kohdallani kävi, kun olimme nousemassa koneeseen matkalla kohti Thaimaata. Yksi meitsin koko elämän must try -asioista on ollut lentää joskus busineksessa. Joka kerta, kun olen kävellyt tuon paremman kansan matkustusluokan ohitse omalle paikalleni, olen miettinyt miltähän mahtaa tuntua istua tuossa valtavassa nojatuolissa, joka muuntautuu tasaiseksi pediksi, samalla kun lentoemännät paapovat sinut piloille. Olen myös halunnut selvittää, pystynkö nukkumaan lentokoneessa, kun olosuhteet ovat kohdallaan. Ja nyt, tällä meidän viimeisimmällä Thaimaan reissulla meitsi pääsi kokemaan tuon kaiken yltäkylläisyyden! Olin onnesta soikeana.

Koska mä olen hulluna lentokoneisiin ja olen katsonut arvosteluvideoita varmaan jokaisen tunnetuimman lentoyhtiön business-luokasta, tiesin jotakuinkin mitä odottaa: alkuun tarjoillaan erinäisiä juomia, kuuma pyyhe ja luultavasti myös lehtiä luettavaksi. Tämä tieto osottautui todeksi, kuten myös niin moni muu arvosteluvideoista opittu asia. Siihen en ollut osannut varautua, että tuon viisi ja puolituntisen aikana saisin elää kuin kuningas: kaikkia ruokia, juomia ja jälkkäreitä pystyi tilaamaan milloin ikinä halusit. Ja jos et itse muistanut olla tarpeeksi ahne, niin lentoemännät kyllä tulivat kyselemään, josko saisi olla edes jotain pientä purtavaa, kun et ole ainakaan puoleen tuntiin mitään tilannut. En myöskään osannut odottaa, että toisin kuin economy-luokassa, lentokoneruoka voi olla oikeasti hyvää! Oli tuoreita marjoja, hedelmiä, kahvikoneesta valmistettua kahvia, yhtä elämäni parhaista hummuksista ja muita herkkuja – kaikki oli ihan vimosen päälle laadukasta, tottakai oikeista astioista tarjoiltuna! Vähemmästäkin saa suun ympyrälle.

qatar business-luokka

Noh, pystyykö tuollaisessa business-luokan vaakatasoon menevässä penkissä sitten nukkumaan kuin omassa sängyssä? Joo ja ei. Muutenhan nukkuminen olisi erittäinkin helppoa, mutta herranen aika en mä ainakaan malttanut nukkua! Mä mieluummin leikin penkin eri ominaisuuksilla, katsoin leffoja, söin, join, söin ja join. Otin niin sanotusti kaikki irti tästä kokemuksesta. En nimittäin tiedä tuleeko elämässäni ikinä enää tilannetta kun pääsen jälleen lentämään business-luokassa, mutta mikäli se on minusta kiinni, niin aivan varmasti tulee! Joskus. Tosin pääsin heti ensimmäisenä kokemaan maailman parhaaksi arvioidun busineksen, joten odotukset on nyt asetettu aika korkealle muiden kuin Qatarin business-luokkaa ajatellen.

Mikäli teitä kiinnostaa tällainen luksusmatkailu enemmän, niin tsekatkaa meitsin onnenhuumassa kuvattu “arvostelu”(hehkutus)video elämäni ekalta lennolta business-luokassa. Pieni varoituksensana, että superlatiiveja ei säästelty 😀

Phuketin hienoimmat rannat – salaisia rantoja metsästämässä

Palataan ajassa pari viikkoa taaksepäin. Ollaan juuri saavuttu varmasti yhteen Thaimaan tunnetuimmista rantakohteista – kohde on nimeltään Phuket. Itselleni mieleen nousi ensimmäisenä örveltävät, auringonpolttamat länkkärit baarien täyttämillä bilekaduilla, kun kuulin Phuketin olevan matkamme toinen kohteista. Odotukset olivat aika nollissa suoraan sanottuna. Tällä hetkellä olen kuitenkin suunnittelemassa jo seuraavaa reissua Phuketiin. Mikä sai mielipiteeni muuttumaan?

Phuketin rannat

Mikäli lentää Etelä-Thaimaahan ja jää pelkästään massaturismin vallanneille päärannoille, kuten Patong tai Karon, ei varmastikaan saa kuvankaunista paratiisirantakokemusta lomamatkaltaan. Meillä yhden päivän pääohjelmana oli tutustua Phuketin salaisiin rantoihin, joita jokainen matkalainen ei edes tajua kaivata. Rannat olivat kuin suoraan postikorteista hiekan yllä roikkuvine palmuineen, kristallinkirkkaan veden liplattaessa jalkojen alla. Aivan yksin emme yhdelläkään rannalla päässeet olemaan, mutta suurimmat massat eivät vielä olleet löytäneet paikalle – liekö syynä se, että näille rannoille pääsee oikeastaan pelkästään veneellä tai mopokyydin sekä pienen patikoinnin jälkeen. Oli syy mikä tahansa, jokainen rannoista oli nähdyn vaivan arvoinen!

Mai Khao Beach – Plane spotting

phuket rannatphuket rannat

Ensimmäinen ranta jolla vierailimme, ei ollut itsessään kovin kummallinen, joskaan ei myöskään turistien valtaama. Kyseessä oli nimittäin aivan Phuketin lentokentän kupeessa sijaitseva Mai Khao Beach -niminen hiekkaranta. Visiitin arvoisen tästä tekee lentokoneet, jotka lentävän muutaman kymmenen metrin korkeudella rannan ylitse. Tuntuu aika hurjalta seistä kiitoradan päässä katsomassa suoraan itseään kohti lipuvaa jättimäistä lentokonetta. Tällaisen lenskareista kiinnostuneen jäbän sydän ainakin kehräsi innostuksesta.

Banana Beach

phuket rannat

Banaanin muodosta nimensä saanut ranta sijaitsee Phuketin länsipuolella, Sirinat -luonnonpuiston kyljessä. Rannalle ei pääse autolla, vaan alleen tarvitsee joko veneen (esimerkiksi pitkähäntäveneen vuokraus päiväksi onnistuu helposti ja halvalla) tai skootterin, jolla pääsee kävelyetäisyyden päähän rannasta ja loppumatkan voi haikata alas viidakon lävitse. Rannan vesi on kauniin turkoosia, rantaviiva on täynnä kauniita palmuja ja hiekan seasta kohoaa hienoja kivimuodostelmia. Turisteja ei ollut kuin kourallinen, joten oiva paikka auringosta nauttimiseen suhteellisen omassa rauhassa.

Nui Beach

phuket rannatphuket rannat

Tämä ranta oli ehkä oma lempparini, sillä se sijaitsi pienessä saarenpoukamassa, ympärillä kohoavien kukkuloiden keskellä. Muista rannoista poiketen Nui Beachilla on infrastruktuuria pienen ja söpön Nui Beach Clubin muodossa. Rannalla sijaitsevan, bambusta rakennetun ravintolan listalta löytyy perus thaikkuruokia edullisesti. Palmupuiden varjoon on myös rakennettu muita pieniä rakennuksia sekä esimerkiksi kukkuloilta alas virtaavan puron vedellä täyttyvä uima-allas. Täällä olisi viihtynyt pidempäänkin! Näkymät kukkuloiden päältä ovat huikeat.

Freedom Beach

phuket rannatphuket rannat

Freedom Beach oli veneretkemme viimeisin ranta. Kaikki vierailemamme rannat olivat kyllä kivoja, mutta täällä vesi oli jotenkin erityisen kirkasta ja turkoosia! Liekö siitä johtuen myös ihmisiä oli lekottelemassa pyyhkeittensä kanssa tässä mestassa eniten – ei kuitenkaan liikaa, mutta kymmenittäin enemmän kuin muilla rannoilla. Onneksi tilaa riitti myös meille, joten otimme kaiken irti lämpimässä merivedessä lillumisesta ennen hotellille paluuta.

Meitä kyyditsi koko päivän ajan Isabella Yacht -nimisen firman pikavene, jolla matkat taittuivat aikamoisella vauhdilla. Pientä jännitysmomenttia matkaan tarjosi puolivälissä yllättävän kovaksi noussut tuuli, mistä johtuen aallokko oli aikamoista ja kyyti hetkittäin jopa hieman jännittävää. Yhdet shortsit taisi lentää ainakin yli laidan pomppuisen kyydin ansiosta. Onneksi ei mitään arvokkaampaa, haha. Muuten kyyti oli erinomaista ja laivan henkilökunta ihan superia sekä osaavaa! Ja ainiin, käytiinpäs myös mielettömän hienon pikkiriikkisen kivisaaren edustalla snorklaamassa hetken verran. Virrat olivat tuona päivänä kuitenkin sen verran kovat, etten itse jaksanut kovin montaa minuuttia vedessä olla.

phuket rannat

Phuketin rannat yllättivät meikäpojan aivan totaalisesti. Mikäli suunnitelmissa on lähteä Phuketiin, suosittelen ehdottomasti ottamaan ainakin yhden päivän näiden postauksessa esiintyneiden rantojen tutkiskeluun. Meinaan saa nimittäin aika paljon enemmän irti tuosta Thaimaan liian itsestäänselvyytenä pidetystä rantakohteesta.